Kari Neuvonen julistaa ipponin seurajoukkueiden EM-kilpailuissa Tbilisissä. Kuva: EJU

Tuomariraportti seurajoukkueiden EM-kilpailuista 19.12.2015, Tbilisi Georgia

Paikalle oli kutsuttu 20 tuomaria, joista paikalla oli 18. Tuomarikokouksen aluksi Bernd Achilles kertoi ikävän uutisen, toinen poissaolijoista, tsekin Marek Simcak on vakavasti sairas.
Komissiosta olivat lisäksi paikalla Marian Hefka, Özkan Metin ja Vasily Smolin.

Nimenhuudon lisäksi Achilles kertasi hyvin lyhyesti seuraavat sääntöasiat: kiinittäkää huomioita valmentajien käytökseen, ensimmäisellä kerralla varoitus huonosta käytöksestä, toisesta kerrasta ulos. Vastustajan tahallisesta vahingoittamisesta suora han soku make. Tehkää matolla oikeita päätöksiä, ei nopeita vääriä päätöksiä! Varoituslinjan pitää pysyä samana koko kilpailun/ottelun ajan. Tahallinen jalkaan tarttuminen pitää erottaa epähuomiossa jalkaan koskettamisesta.


Ottelupaikkana oli sama urheiluhalli kuin heinäkuussa pidetyissä EYOF:ssa. Tatameja oli kolme, ottelut alkoivat klo 11 miesten otteluilla. Miesten joukkueita oli mukana 13 ja naisten 6. Tuomarit tuomitsivat rytmityksellä 2-2-1. Tuomitsemisia tuli suunnilleen joka toiseen otteluun, välillä jopa peräjälkeen, koska venäläisiä tuomareita oli nimettynä peräti neljä. Tuomitseminen sujui hyvin, ei tullut yhtään pisteiden korjausta eikä herätystä. Pääsin lopuksi yhtenä tuomarina toiseen miesten  pronssiotteluun, jossa oli vastakkain Georgian ja Venäjän joukkueet. Pääsin näyttämään isäntämaan joukkueen voittajaksi pistein 4-1. Luokitukset 8: 2 kpl, 7,5: 9 kpl ja 7: 7 kpl, itselle tuli tuo viimeinen.

Kari Neuvonen

Uutiskategoriat

Jaa Facebookissa