Tuomariraportti Odivelaksen European Judo Openista 2.-3.2.2019

Komission puheenjohtaja Franky De Moor ja paikallinen komissaari Nuno Carvalho pitivät tuomarikokouksen perinteisesti perjantai-iltana klo 19:00. Kokouksessa suoritettiin käytännössä pelkkä nimenhuuto, sääntöasioissa viitattiin vain Mittersillin tulkintoihin. Säännöt eivät ole muuttuneet, vain jotkut tulkinnat ovat tarkentuneet viimevuodesta. Tuomareita pyydettiin tekemään päätökset näkemänsä perusteella, tarkistakaa vain hankalat tilanteet nauhalta.

Kisoihin oli ilmoittautunut 25 tuomaria, yksi oli joukosta poissa, johtuen huonosta lentosäästä. Tatameja olisi vain kaksi, joten meitä oli riittävästi. Ottelijoita oli ilmoittautunut mukaan 222 judokaa, 34 eri maasta.

Lauantaiaamuna myös myöhässä ollut tuomarikollega ilmaantui paikalle. Hän oli joutunut viettämään yön Malagassa, koska Lufthansan kone ei voinut laskeutua Lissaboniin tuulisen sään vuoksi.

Tuomarointirytmi oli tietysti verkkainen, enkä saanut juonesta kiinni koko päivän aikana. Suurimman ongelman tuotti heikkojen wazarien julistaminen. Nyt linja vaikutti, että jo vatsalleen tuloista piti tarjota wazaria, eikä tämä mahtunut minun päähäni. Eipä siis asiaa mitaliotteluihin.

Sunnuntaiaamun palaverissa komissaarit kävivät läpi lauantain tuomaroinnissa havaittuja virheitä.

Nunon paperista löytyivät:
- tuomareiden välillä isot erot pisteiden annossa, jotkut antoivat pisteet liian nopeasti ja tilanne saattoi muuttua heiton aikana
- jos uke tulee heitossa torin päälle, ei tästä tietysti voi antaa suoritusta
- pitää pystyä erottamaan valehyökkäys / epäonnistunut hyökkäys
- pistooliotteesta annettiin varoituksia, vaikka tosiasiassa vastusta pyöräytti käden ja sai otteen näyttämään pistooliotteelta
- kontrolli ottelijoihin on säilytettävä koko ajan

Franky jatkoi:
- suurin ongelma lauantain otteluissa oli, että huonojen otteluiden annettiin mennä jatkoajalle. Pitää pystyä erottamaan negatiivinen judo sääntöjen puitteissa ja päätettävä ottelut ennen jatkoaikaa
- ne-wazan / tachi-wazan tulkinnat eivät olleet kaikille tuomareille selvillä, katsokaa Mittersillin kooste.

Sunnuntai sujui jo paremmin ja olokin oli jo rennompi. Muutama kehotus negatiivisestä judosta, annettiin korvaan. Pisteet sattuivat jo paremmin, muutaman korjauksen jouduin toki tekemään. Mutta ei asiaa loppuotteluihin, mielenkiinnolla odotan luokitusta.

Kari Neuvonen

    Jaa Facebookissa