Tuomarit Madridin European Openissa. Kuva: EJU

Tuomariraportti Madridin European Openista 31.5. – 1.6.2014

Madridin European Open oli ensimmäinen kilpailu, josta alkoi pisteiden kerääminen Rion olympialaisiin. Kilpailuissa oli mukana miehet ja naiset. Miehiä oli 225 ja naisia 144 eli yhteensä 369 kilpailijaa 46 eri maasta. Tuomarikomissiota edustivat Hefka, Ocko ja Smolin, Barcos oli mukana perjantai-illan kokouksessa, mutta hän sanoi olevansa Espanjan judoliiton puheenjohtajan ominaisuudessa.

Kokouksessa ”puheenjohtajana” toimi Hefka. Hänen johdollaan kerrattiin sääntötulkinnat:

  • maten oikea- aikaisuus
  • varoitukset voi antaa missä kohdassa ottelualuetta tahansa, kunhan ottelijat ovat kasvokkain
  • uragatame on sallittu sidonta
  • shido, kun:
  1. vain yhden käden ote
  2. tasku- tai pistooliote
  3. pelkkä vastustajan painaminen alas
  4. yhdellä jalalla astuminen ulos, eikä välitöntä hyökkäystä tai paluuta takaisin
  5. kahdella jalalla ulos ilman hyökkäystä.

Lisäksi saatiin hieman uusia tulkintoja. Golden score- ottelussa sidonnan annetaan jatkua ipponiin saakka, ja mikäli uke pystyy tekemään kuristuksen tai käsilukon sidonnan aikana, on hän voittaja. Mikäli uke tulee sillassa torin päälle, ei tästä voida antaa ipponia.

Tuomareiden tulee aistia ottelun henki, käyttäkää maalaisjärkeä, älkää olko ”mekaanisia”.  Jos mattotuomari antaa ipponin heitosta, ja heittäjä saa heti perää sidonnan, on parempi, että pöytätuomarit eivät muuta pisteitä wazariksi, koska tällöin heittäjä voi kärsiä kaksinkertaisen virheen. Heitto voi loppuen lopuksi olla ippon, ja lisäksi hän menettää vielä sidonnan. Suorasta hansokumakesta pitää saada komission suostumus.

Tuomareita oli paikalla 29, ja tatameja kolme. Lauantaina otteluja aikaistettiin tunnilla osanottajien runsauden vuoksi. Meidän matolla oteltiin lauantaina pääsääntöisesti miesten -66 kg ja naisten -52 kg. Meitä tuomareita oli 9, joten töitä oli mukavasti.  Tarkkailijana toimi Ocko, hänen toimintansa oli mielestäni mukavaa. Hän antoi palautetta ottelun jälkeen, jos hänen mielestään siinä oli ollut jotain korjattavaa, mutta ei puuttunut joka tuomioon. Päivän päätteeksi olin pöytätuomarina -52 kg finaalissa, keskellä -57 kg, ja -73 kg pronssiotteluissa. Viimeisessä matsissa pöytätuomarit tarjosivat shidoja, niin että en meinannut keritä tahtiin mukaan. Osasinkohan kuitenkin aistia ottelun hengen, koska he joutuivat perumaan viimeisen shidon komission toimesta. Onneksi ottelu ratkesi kuitenkin yukon arvoiseen heittosuoritukseen.

Lauantain ottelujen jälkeen saatiin ryhmäpalautetta. Varoituksia olisi pitää antaa herkemmin.  Ocko otti esimerkiksi meidän matolla käydyn ottelun, jossa toinen ottelija teki toistuvasti pelkästään tomaria. Vaikka niissä useasti vastustaja horjui, ja hänen jalat nousivat ilmaan, olisi tekijälle pitänyt antaa shidoja, koska hän näillä epämääräisillä hyökkäyksillä esti toisen ottelemisen.  Kokonaisuutena tuomarointiin oltiin kuitenkin tyytyväisiä.

Sunnuntaina tarkkailijan toimi Hefka. Hänen tyylinsä oli puuttua jokaiseen otteluun, mikä oli ärsyttävää. Hän haluasi tarkistaa lähes jokaisen pistesuorituksen ja jopa halusi määrätä milloin shido tuli antaa. Kumminkin tuomarointi sujui mukavasti, tuomareiden yhteispeli sujui jouhevasti, ja varoituslinja löysi uomansa. Olin pöytätuomarina -70 kg ja -100 kg pronssiotteluissa, ja keskellä +100 kg pronssiottelussa. Tässä ottelussa olivat vastakkain Egyptin Islam ja Venäjän Kesaev . Ennätin antaa venäläiselle shidon yhden käden otteesta, ennen kuin hän jäi omasta ura nagesta suoraan Islamin tate shiho gatameen.

Kilpailujen jälkeen tuomareille annettiin välittömästi luokitukset (kuten joskus kymmenen vuotta sitten). Luokitukset koskivat tietysti vain eurooppalaisia tuomareita. C-luokituksen sai 3, B:n 17 ja A:n 6 tuomaria. Itse sain A:n.

Kari Neuvonen

Uutiskategoriat

Jaa Facebookissa