Tuomariraportti La Coruñan junioreiden European cupista 23.-24.5.2015

Kilpailun opit:

  • Maten julistamisella ei ole kiire, katso tilanteet loppuun.
  • Yuko on kyljelleen tuleva heitto ja ipponia ei voi tuomita rullaavasta heitosta.
  • Mikäli alastulo on alaselälle ja kyynärpäille: pisteytys on wazari tai ei mitään.

Lensin perjantaina La Coruñaan Zürichin ja Madridin kautta. Kentällä oli vastassa järjestäjän kuljetus. Suomen joukkueen valmentaja oli hoitanut akkreditoitumisen etukäteen, joten paikalle saapuminen oli sujuvaa. Majoituin joukkueen kanssa samassa hotellissa. Tuomaripalaveri oli kisapaikan vieressä toisessa hotellissa, joten kiiruhdin taksilla klo 19:00 pidettävään palaveriin. Jatkossa opiksi, että kutsusta kannattaa katsoa missä hotellissa akkreditointi ja arvonta ovat ja majoittua siihen. Tällä kertaa olin ainoa tuomari toisessa hotellissa, mutta onneksi välimatka oli vain 10 minuutin taksimatka.

Palaverissa oli 27 tuomaria paikalla ja komissiota edusti Marian Hefka ja Pasquale Tonino Chyurlian. Palaverissa komissaarit pyysivät kiinnittämään huomiota oikeaan pistetykseen, oikea-aikaisiin mate-komentoihin ja johdonmukaiseen varoittamiseen. Ryhmät jaettaisiin seuraavana aamuna ennen kilpailun alkua.

Ottelijoita kilpailussa oli kaiken kaikkiaan 276 kpl (173 lauantaina ja 103 sunnuntaina). Espanjalaisia tuomareita ja ottelijoita oli paljon, mikä tiesi paljon tuomittavaa. Tuomarit määrättiin otteluihin numerosysteemillä, ja rytmiksi muodostui kaksi ottelua avustavana, tai mattotuomarina ja yksi tauolla. Toki sekaan mahtui kuuden jopa kahdeksan ottelun putkia, mutta ei kahden ottelun taukoja. Alkuottelut päättyivät matollamme n. klo 15:00 ja finaaliblokki alkoi kello 16:00. Lauantaina matollamme käytiin sarjat -52 kg ja -57 kg. Päivä sujui mainiosti, yhteistyö muiden tuomareiden kanssa toimi ja tuomitseminen tuntui vaivattomalta. Finaaliblokissa sain tuomita neljä kertaa avustavana ja -57 kg finaalissa mattotuomarina.

Sunnuntaiaamu alkoi palaverilla, jossa saimme aika kovasanaisen palautteen komissaareilta. He olivat todella pettyneitä edellisen päivän suoritukseen. Pääsääntöisesti kritiikki kohdistui ilmeisesti vähemmän tuominneisiin espanjalaistuomareihin. Aamun kritiikistä johtuen, kaikki terästäytyivät sunnuntaille. Tuomitsemisessa oli havaittavissa kautta linjan kiristymistä. Sunnuntain sarjoina matollamme oli -63 kg, +78 kg ja +100 kg ja otteluita riitti tuomittavaksi. Sunnuntaina minulle ei riittänyt otteluita finaaliblokissa, mikä oli pieni pettymys. Finaaliblokin otteluissa sattui muutamia tuomarikömmähdyksiä, joista pahin lienee -100 kg pronssiottelun ipponin korjaaminen ”ei miksikään” ja osaekomin julistaminen. Otteluiden jälkeen saimme palautteen, joka ei ollut aivan yhtä tiukkasävyinen kuin aamuinen, mutta arviointeja jaettaessa ei pisteet olleet kovinkaan mairittelevat.

Sunnuntai-iltana lähdimme pienellä tuomariporukalla kiertelemään vanhaa kaupunkia ja illallisen jälkeen olikin aika lähteä valmistautumaan aikaiseen kotiin paluuseen.  Tuomitseminen tuntui hyvältä koko viikonlopun ajan ja erityisen tyytyväinen olin siihen, että pääsin eroon helmasynnistäni: liian hätäisistä mateista. Lisäksi sain säilytettyä hyvän vireystilan/tarkkaavaisuuden koko viikonlopun ajan. Tästä on hyvä ponnistaa kohti seuraavaa ala-arvoista arviointia.

Timo Lehtonen

Uutiskategoriat

Jaa Facebookissa