Tuomariraportti Hohhotin Grand Prix'sta

Tuomariraportti Hohhot’in Grand Prix’sta 25.-27.5.2018

 

Tokion 2020 Olympiakarsinta alkoi tällä kisalla. Alkupalaverissa pyydettiin pakottamaan ottelijat otteisiin rankaisemalla herkästi epänormaaleista otteista. Lisäksi pyydettiin huomioimaan mate-komennon tärkeys: liian aikaisin komennettua matea ei voi peruuttaa, tilanteet on siis odotettava loppuun. Pyydettiin myös antamaan aikaa ne-waza-ottelemiselle, mikäli tilanne edistyy.

 

Saatiin myös lisätietoa tuomareiden olympiakarsinnasta. IJF kutsuu 18 tuomaria kolmen päivän leirille ennen Zagrebin ja 18 tuomaria kolmen päivän leirille ennen Budapestin Grand Prixia. Näistä 36 tuomarista valitaan 2020 olympialaisten tuomarityhmä. Tuomarointitaidon lisäksi yhdeksi tärkeäksi kriteeriksi Olympialaisiin pääsemiseksi mainittiin sujuva englanninkielen taito. Muutamissa kisoissa kun oli ollut hankaluuksia saada mattotuomarille viestiä oikein perille. Lisäksi pöytätuomareiden on pystyttävä keskustelemaan sujuvasti keskenään tilanteista.

 

Ensimmäisenä päivänä tuomittiin tatamillamme N-52 ja M-60 painoluokkia. Yhdeksästä alkuotteluissa tuomitsemastani ottelusta kahdeksan päättyi ipponiin. Vain yksi ottelu päättyi waza-arilla ja vain yksi meni jatkoajalle, joka sekin ratkesi ipponiin. Muutoksia piti tehdä yksi, sillä ylikiertänyt waza-ari piti pyyhkiä pois. Annoin varoituksia tarpeen mukaan, muttei niitä tarvinnut mitenkään yltiöpäisesti jakaa. Finaalissa tuomitsin N-57 Can-Can finaalin, joka sekin päätyi ipponiin. Ottelut olivat ylipäätään tuloksekkaita, nimittäin tilastojen mukaan 84% otteluista päättyi suorituspisteisiin.

Päivän loppupalaverissa kiiteltiin tuomarointeja, mutta toivottiin edelleen tiukkuutta negatiivisesta judosta rankaisemiseen.

 

Lauantaina tuomittiin M-73 kg otteluita. Tällä kertaa ottelut olivat huomattavasti taktisempia ja otetaistelun merkitys painottui kovin. Otetaistelun mukana tulivat epänormaalit otteet: yksipuoliset-, hiha- ja kaulus-kaulusotteet, joista ei kuitenkaan annettu varoituksia riittävän hanakasti. Varoituksien suhteen olisi näissä taktisissa otteluissa pitänyt olla huomattavasti avokätisempi. Finaalien M-73 Rus-Ger pronssiotelussa oli hankala antaa varoituksia ja lopulta niitä sai aktiivisempi, mutta vääriä otteita käyttänyt venäläinen ottelija. Jatkoaika ratkesi saksalaisen osoto-gari-ipponiin.

 

Palaverissa todettiin, etteivät matsit olleet niin hienoja, kuin ekana päivänä ja tuomarointikin oli ollut huonompaa: negatiivisesta judosta olisi pitänyt rangaista hanakammin, alastulopisteissä oli liikaa eroavaisuuksia eikä tilanteita saa keskeyttää liian hätäisillä mate-komennoilla. Aika monia parannettavia asioita siis.

 

Sunnuntaina matollamme ottelivat N+78 ja M+100 painoluokat. Alkuotteluissa tuomitsemistani kuudesta ottelusta neljä päättyi negatiivisesta judosta aiheutuneisiin hansoku-makeihin, eikä meininki muissakaan tatamimme otteluissa sen positiivisempi ollut. Parissa muussa tuomitsemassani ottelussa sentään voitto tuli suorituksella. Yhdessä alkuottelussa (M+100 Bra-Srb) serbialaisen kolmas varoitus käskytettiin pöydältä. Minusta ajoitus oli tosin täysin väärä, sillä serbialainen hyökkäsi juuri ennen käskyä vahvasti. Muutenkaan ei tuntunut siltä, että nuorta haastajaa olisi voittajaksi, vaan korkeammalle sijoitetun brassin piti päästä eteenpäin. Ainakaan kummankaan otteissa/päkittämisen määrässä ei ollut mitään eroa. Lisäksi mielestäni serbialaisen uhrautumisheittohyökkäykset olivat tehokkaampia kuin brassin puolittaiset uchi-matat.

 

Finaaleissa sain tuomita M-100 kg Jpn-Egy pronssiottelun. Japanilainen meinasi viedä ottelun heti kättelyssä, sillä hän sai vietyä vastustajansa nurin heti kohta ottelun alussa. Olin lähellä julistaa ipponin, mutta muutin julistuksen lennosta waza-ariksi, koska uke ei rullannut mielestäni selälleen aivan puhtaasti (jälkikäteen sain kuulla kollegoilta, että moni olisi ollut tyytyväinen tosin ipponiinkin). Matsi jatkui sitten kummankin päkittäessä. Ekan varoituksen annoin molemmille, mutta toisessa yritin tehdä eron egyptiläisen hyväksi, tällä kun oli normaali ote: toinen käsi niskassa ja toinen hihassa japanilaisen kummankin käden rinnusotetta vastaan. Pöytätuomari ei vain toiselle annettua varoitusta hyväksynyt, vaan jouduin antamaan varoituksen myös egyptiläiselle. Ottelun lopussa japanilainen hyökkäsi aktiivisemmin niin pystyssä kuin matossa, joten valmistauduin julistamaan ottelun lopussa egyptiläiselle kolmannen shidon eli hansokun passiivisuudesta. Samalla hetkellä myös hermoileva pöytätuomari käskytti antamaan ”Shido blue!”. En niin kuitenkaan tehnyt, vaan julistin siniselle ”Hansokumaken” ottelemattomuudesta. Ärsytti hieman, kun omaa suunnitelmaani ottelun viemiseksi tultiin sotkemaan, mutten antanut sen näkyä missään tekemisessäni, en tatamilla ottelun aikana, enkä ottelun jälkeenkään. 

 

Pääsin tässä kisassa kiinni samanlaiseen itsevarmuuteeni kuin minulla oli MM-kilpailuissa viime syksynä ja pystyin nauttimaan tuomitsemisesta. En jännittänyt lainkaan ja tatamille oli mukava mennä näyttämään taitoni. Sain siis erittäin hyvän lähtökohdan tulevalle olympiakarsintajaksolle. 

Kesä jatkuu judon täyteisenä, sillä kesäkuun alussa on Porecin OTC (=Olympic Training Camp) jonne osallistun EJU:n (Euroopan Judounionin) tuomariedustajana. Heinäkuussa on joukkueiden EM-kilpailut Venäjällä ja tuomareiden OTC /GP Kroatiassa. Elo-/syyskuulle tullee yksi-pari EJU:n Cupia/Openia. Tällä sapluunalla uskon vahvasti kauden päätavoitteeni toteutumiseen eli syyskuun Bakun MM-kilpailujen tuomarivalintaan.

 

Menestyäkseen judossa on perustyötä (eli treeniä) tehtävä myös kesällä, joten toivon jokaisen judokan suuntaavan ainakin yhdelle kesäleirille. Hyvää ja antoisaa judokesää kaikille!

 

Veli-Matti Karinkanta

Uutiskategoriat

Jaa Facebookissa