Tuomariraportti European Judo Openista 17.-18.2.2018 Rooma, Italia

Roomaan naisten European Openiin osallistui yhteensä 151 judokaa, 25 eri maasta. Tuomarikomissiosta olivat paikalla Tonino Pasquale ja Jose Manuel Cortes. Tuomareita oli kolmelle matolle 20.

Perjantain tuomarikokouksessa käytiin läpi pääkohdat uusista säännöistä. Niitä onkin jo käsitelty aiemmissa tämän vuoden raporteissa. Negatiiviseen judoon kehotettiin kiinnittämään huomiota. Varoitusten antamisessa pitää olla tarkkana. ”Huono” ottelu ei saa mennnä jatkoajalle saakka. Avustavien tuomareiden tehtävänä on tarkkailla valmentajia. Jos heille joudutaan huomauttamaan, tämä on tehtävä kohteliaasti, mutta jämäkästi. Valmentajia täytyy kunnioittaa, koska he tekevät arvokasta työtä. Useat ovat tämän lisäksi ansioituneita myös kilpailu-urallaan. Avustavia pyydettiin käyttämään radioita kertoessaan mattotuomarille mielipiteensä hullunkurisen viittoilun sijasta. Avustavilta lähtee vain yksi selkeästi ilmoitettu mielipide mattotuomarille.

Kilpailuhalli oli sama tuttu Palapellicone, jossa judokilpailuja on järjestetty jo vuosia. Halli sijaitsi vain kolmen kilometrin päässä hotelliltani, joten en käyttänyt kisajärjestäjän kyytiä vaan kävelin kisapaikalle. Rakennuksessa sijaitsee Italian yhteisen kamppailulajien liiton, FIJLKAM, tilat. Kisajärjestelyt sujuivat mallikkaasti totutulla kaavalla.

Meidän ottelualueellamme käytiin 57-sarjan ottelut. Viidestä ensimmäisestä ottelusta kolme meni jatkoajalle. Tämä herätti tuomaritarkkailijamme Cortesin. Hän kehotti meitä olemaan tarkempi: ”You must push, push, push!” Niinpä sitten varoituksia alettiin työntämään ottelijoille enemmän. Omalla kohdallani jatkoaikaotteluita ei tullut koko viikonlopun aikana. Tarjosin varoituksia jopa niin innokkaasti, että yhden jouduin avustavien päätöksellä perumaan.

Sunnuntaiaamun palaverissa muistutettiin tuosta varoitusten antamisesta uudelleen ja toivotettiin onnea päivän otteluihin. Meidän ottelualueellamme käytiin 70-sarjat ottelut. Vähäisen osallistuja määrän vuoksi mattotuomarivuoroja kertyi aika vähän. Ensimmäisen kierroksen jälkeen pääsin seuraavaksi matolle neljännesvälierissä ja sitten keräilyissä. Sunnuntain aikana jouduin avustavien päätöksellä antamaan yhden ulosastumisvaroituksen. Muuten päivä sujui ongelmitta.

Nyt on kisakausi avattu uusilla säännöillä myös EJU:n turnauksissa. Olin valmistautunut huolellisesti tutustumalla sääntöjen koulutusmateriaaliin ja harjoitellut katsomalla aiempia tämän vuoden kisoja sekä tuominnut kotimaisissa kisoissa. Uusilla säännöillä oli mielestäni helppo tuomita. Muutokset tuomaroinnin kannalta eivät aiheutaneet ongelmia.

JuhaVuorela

Uutiskategoriat

Jaa Facebookissa