Tuomariraportti EM-kilpailuista Puolasta 20.-23.4.

Kilpailun aloitus tuomaripalaverissa kehotettiin mattotuomaria ottamaan kontrollin maton tapahtumista sen sijaan, että vilkuilisi pöytään tai dirikoihin.

Ensimmäisenä ottelupäivänä saimme tuomittavaksemme N-52 kg painoluokan. Omissa tuomitsemissani otteluissa ei tapahtunut mitään ihmeellistä. Tosin eräs alkuottelu, ranskalaisen ja britin matsi, meni jatkoajalle, joka päättyi vasta parin minuutin kohdalla ranskalaisen ottelemattomuusvaroitukseen. Finaaleissa tuomitsin N-57 kg pronssiottelun, jonka ranskalainen vei ouchi-gari-ipponilla itselleen. Koko päivän otteluista jäi aikamoisen kyttäävä ottelutyyli mieleen. Otteista taisteltiin kovasti mutta itse judo jäi taka-alalle. Meidän tuomareiden olisi pitänyt puuttua sellaisiin otteluihin tiukemmin varoituksilla.

Perjantain aamupalaverissa pyydettiin kiinnittämään huomiota alastulopisteiden arviointiin.

Perjantai kulki nuhjuisissa merkeissä. Kipeän selän ja kipulääkkeiden yhdistelmä ei oloa ainakaan terävöittänyt. Tuntui, että kävin hitaalla ja keskittymiseen ja hereillä pysymiseen piti todella panostaa. Negatiiviseen judoon puuttumattomuus kulminoitui M-73 kg Hun-Ger ottelussa, jossa annoin ottelijoiden repiä otteita reilun kuuden minuutin ajan ennen kuin pöytätuomarit pyysivät lopettamaan lystin unkarilaisen hyväksi. Henkilökohtaisesti en olisi antanut varoitusta sillä hetkellä vieläkään, koska ottelijoiden välillä ei ollut mielestäni riittävän suurta eroa, mutta pöydän käskystä tein niin. Finaaleissa tuomitsin N-70 kg Pol-Fra pronssiottelun. Siinä ranskalainen hallitsi otteita ja vei puolalaiselta kotimitalin wazarin heitolla ja ipponin sidonnalla.

Kisan viimeisen yksilökilpailupäivän aamupalaverissa pyydettiin kiinnittämään huomiota maten oikea-aikaisuuteen, blokkaavista hihaotteista varoittamiseen ja varoituksien antamiseen johtoaan puolustavalle ottelijalle.

Oloni oli paljon terävämpi selkävaivan parannuttua ja kipulääkkeiden jäätyä kaappiin. Rohkeampi varoituksien antaminen mielessäni kummitellen päätin antaa varoituksia rohkeasti – pöytätuomareiden ja tarkkailijan mielestä liiankin rohkeasti, koska jouduin perumaan eräässä ottelussa pari ehdottamaani shidoa johtoaan puolustavalle ottelijalle. Ensimmäisessä tapauksessa johdolla ollut ottelija päkitti käsi suorana vastustajansa kainalosta ja työnsi torin ulos ottelualueelta.  Tarkkailijan mukaan varoitus olisi pitänyt antaa ottelualueelta ylimenneelle ottelijalle. Toisessa tapauksessa sama ottelija avasi päkityksen jälkeisen maten jälkeen hiuksensa. Minusta se täytti ajanpeluun kriteerit kirkkaasti ja päätin antaa siitä varoituksen ja sekin pyyhittiin pois. Hiuksiahan saa korjata pari kertaa ilman käskyä ja vaaraa shidosta, mutta ajattelin myös sen päkittämisen riittävän varoitukseen. Muitakin näkemyseroja ilmeni tarkkailijan kanssa: valmentajan tatamin reunalta poistaminen kesti kuulemma liian kauan, sillä poistettava valmentaja yritti jäädä inttämään kanssani, ilmeisesti liian kohteliaan kehotukseni takia. Mietin, että olisiko minun pitänyt kantaa valmentaja pihalle vai miten olisin voinut asian hoitaa nopeammin. No, jatkossa en puutu valmentajien tekemisiin, ellei sitä erikseen pyydetä. Eivätkä vaikeudet tähän loppuneet: mielestäni täysin ipponin arvoisia alastuloja muutatettiin waza-areiksi. Ipponiksi ei riittänyt toiselle selkäfileelle tulo, vaan alastulon piti tulla täysin selälleen. Kaiken kukkuraksi en kuullut eräässä ottelussa päätössummeria, enkä yliyrittämiseltä ajan loppumista kellosta katsonut, vaan annoin ottelun jatkua muutaman sekunnin sen jälkeen ja komensin soremaden vasta maten jälkeen. Radionikin temppuili ja pöytätuomareiden siihen jotain kommentoidessa vallitsi linjoilla täysi hiljaisuus. Ei siis mennyt putkeen tällä kertaa, enkä päässyt finaaleissa yhtä pöytätuomarointia lähemmäs mitaliotteluita. Hyvää tässä on se, etten onnistunut tekemään kaikkein pahinta virhettä eli komentamaan matea väärään paikkaan, vaikkapa keskeyttämään heittoyritystä. Itseluottamukseni kuitenkin mureni täysin pisteiden ja varoituksien annon suhteen, enkä onnistunut sitä enää takaisin saamaan.

Sunnuntain joukkuekisan tuomarointini jatkui siitä mihin se lauantailta jäi, eli ipponin ja waza-arin erottamisen vaikeuteen. Onneksi kisan lopetti kaksi ulkoisesti onnistunutta ottelua naisten joukkuekisan Ned-Ger pronssiottelussa. Niissä pisteet osuivat kohdalleen. Oloni oli kahden viimeisen päivän otteluissa kaikkea muuta kuin rento, toivoin vain kärsimysnäytelmäni loppuvan mahdollisimman pian.

Kilpailu oli pettymys. Uskoin osaavani homman aiempien kisojen palautteen perusteella, mutta tulos oli kaikkea muuta kuin onnistunut. Olin täysin erilinjoilla monissa asioissa kollegoideni ja tarkkailijoiden kanssa. Olen uskonut osaavani alastulojen pisteytyksen, mutta nyt pitää waza-arin ja ipponin kriteerit tarkistaa perin pohjin. Yritin pisteyttää heitot oikein ja olin kenties liian nopea tuomioissani, enkä välttämättä malttanut katsoa alastuloa loppuun. Olen myös luullut osaavani ottelun tulkinnan hyvin, mutta olin siinäkin eriraiteilla muiden kanssa. Kun itseluottamus alkaa murentua, tulee tilalle yliyrittäminen rentouden ja matseista nauttimisen kadotessa. Olisi opittava saamaan suistumaisillaan oleva tuomarikurssi takaisin oikeille raiteille. Onneksi kisa loppui nyt neljään päivään. MM-kisat kestäisivät viikon ja mikäli niissä homma takkuaa alkupäivinä, niin loppuaika voi olla tuskaa ja voi käydä jopa niinkin kuin olympialaisissa kävi, että osa tuomareista hyllytettiin päiväksi kesken kisan. Ehkäpä lähdin tähän kisaan myös liian varmana osaamisestani. Nyt pitää kerrata perusasioita, jotta paketti tulee kuntoon seuraavaan kisaan eli Venäjän GS:iin toukokuun puolivälissä.

Veli-Matti Karinkanta

Uutiskategoriat

Jaa Facebookissa