Tuomariraportti Tbilisin Grand Prix´sta 30.3.-1.4.2018

Kisan alkupalaveri käsitteli lähestulkoon kaikkia sääntöjä. Muusta sisällöstä ehkäpä tärkein slogan oli, että: ”On eri asia tietää säännöt, kuin osata soveltaa niitä tatamilla.”

Perjantaina oteltiin keveimmät painoluokat. Tällä kertaa oteltiin suoritushakuisesti, mikä helpotti tuomarointia kummasti. Oma päiväni ei alkanut parhaalla mahdollisella tavalla, sillä arvioin kulmikkaan M-60 Rus-Aze alastulon väärin ja tarjosin siitä ipponin. Onneksi pöytätuomarit olivat hereillä ja sanoivat radioon välittömästi: ”Osakomi”, jolloin julistin sen ja muutin pisteen waza-ariksi. Täten tilanteelle tuli oikeudenmukainen päätös. Loput ottelut sujuivat mielestäni ihan hyvin, toki sain itseni kiinni liiallisesta otsan rypistämisestä eli yrittämisestä, josta piti vain päästä eroon ja jatkaa rennommalla tyylillä loppuun. Finaaleissa tuomitsin N-52 pronssiottelun Tkm-USA, jonka Turkmenistanin ottelija voitti käsilukolla. 

Päätöspalaverissa kiiteltiin judoa ja tuomarointia. Lähes 80% otteluista oli päättynyt suorituspisteeseen. Paria tilannetta myös selvennettiin: N-52 Pol-Kaz alkuottelussa teki puolalainen vastustajalleen selän taakse uke-garamin. Tilanteesta julistettiin hansoku-make, koska jos ko. lukon tekee niin, ettei ukella ole pakenemismahdollisuutta kierähtämällä, tulkitaan tekniikka olkapäälukoksi. Mikäli uke voi kierähtää, niin tilanne tulkitaan mattokäännöksi ja on siten sallittu.
Toinen selitettävä tilanne tapahtui M-66 Geo-Bra finaalissa, jossa mattotuomarin julistama viime sekunnin waza-ari peruttiin ja muutettiin hyökkääjälle annettavaksi shidoksi. Tämä siksi, että georgialainen kaatoi vastustajansa karhunhalauskaadolla. Komissaarit sanoivat, että varoitus pitää antaa, oltiinko sitten georgialaisen ottelussa georgiassa, reagoi yleisö miten tahansa tai olipa kilpailu mikä tahansa, jos varoituksen syy oli noinkin selvä, mitä se oli.

Lauantaina jouduin perumaan yhden mahalleen tulleen alastulon Arm-Rus-ottelussa. Olin parhaassa paikassa ja näin alastulon mielestäni riittävän hyvin, joten uskalsin siksi siitä antaa waza-arin. Videolta näkyy kuitenkin se, että venäläinen onnistuu kiertämään mahalleen ennen kylkialastuloa. Ottelu päättyi myös haastavaan tilanteeseen, jossa venäläinen aloitti seoi-nagen ja armenialainen yritti vastata siihen vastaliikkeellä. Mielestäni liike oli venäläisen ja julistin waza-arin ja osoitin sinisen puolta. Pistetaulu ja avustajat olivat kuitenkin valkoisen kannalla, joten pyysin videotarkistusta. Tarkkailijat hyväksyivät pisteeni armenialaisen protestoidessa voimakkaasti. Lähdin tatamilta, mutta sain kuulla loppupalaverissa, että minun olisi pitänyt ajaa ottelija protestoiva ottelija pois sieltä. En ole ennen kuitenkaan niin nähty tehtävän, vaan protestoivan ottelijan on annettu jäädä tatamille yksin möksöttämään tuomarin poistuessa sieltä myös, niinpä en tällä kertaa osannut tehdä muuta kuin lähteä pois tatamilta.


Sunnuntaina tapahtui pari mielenkiintoista tilannetta: N-78 Ita-Isr keräilyottelussa israelilainen käänsi vastustajansa rajalla selälleen. Sijoituin niin, etten nähnyt torin kääntävän uken katate-shimellä, vaan keskityin siihen, saako tori irroitettua jalkansa uken jalkojen välistä. Odotin aikani ja päätin komentaa maten. Juuri ennen komentoani uke heilautti lepsusti kättään, mutta koska en nähnyt kuristusta, en ymmärtänyt, että uke antautui viimeisillä tajunnan rippeillään. Tori nousi pystyyn ja uke jäi makaamaan tatamiin kiivaasti hengittäen jalat koukussa toinen polvi pystyssä. Ajattelin, että hän jäi keräilemään itseään, kuten hävinneet ottelijat joskus tekevät ja katsoin lähempää hänen kasvojaan. Väri oli normaali, mutta silmät kiinni, eikä hän tehnyt elettäkään noustakseen. Niinpä päättelin tilanteen olleen kuristus ja julistin ipponin pariinkin kertaan ja kutsuin vasta sitten lääkärin. Oikeasti olisi pitänyt ensin kutsua lääkäri ja vasta sitten huolehtia pisteiden annosta. Toki uken olemus ei vaikuttanut lainkaan tajuttomalta, vaan tosi pettyneeltä ottelijalta, joten lääkärin kutsuminen ei tullut heti ensimmäiseksi mieleeni. Mikäli raajat olisivat olleet suorana, olisin kutsunut lääkärin heti matolle. 

Ja M-90 Geo-Bra finaalissa julistin virheellisesti Waza-arin brassin ekasta rullista. Vaikka näin uken tulevan ensin mahalleen ja torin rullaavan hänet kyljelleen, niin päätin silti julistaa heitosta Waza-arin, koska liike jatkui pysähtymättä lopputilanteeseen. En kuitenkaan nähnyt liian lähellä olemisesta johtuen sitä, että uke rullasi lopuksi torin jalan päälle, eikä kylki kastunut kunnolla. Jatkoajalla brassi sitten onnistui rullissaan paremmin ja sain julistaa hyväksyttävän Waza-erin vastaavasta tekniikasta.

Tachi-wazasta ne-wazaan siirtymisestä tuli minulle uutta oppia. Olen ollut siinä luulossa, että mikäli ottelija tiputtanut mattoon vaikka epäonnistuneesta suorituksesta ja hänen asentonsa voidaan tulkita ne-wazaksi, tulkitaan myös torin hyökkäykset ne-wazaksi, niin kauan tosiaan kun ukekin on ne-wazassa. Näin ei kuitenkaan kuulemma ole, vaan vaikkapa mahallaan, kontillaan, polvillaan oleva uke on heitettävässä tachi-wazassa olevan torin voimin mikäli hyökkäys jatkuu katkeamatta. Tämän mukaan sillä onko uke tachi- vai ne-wazassa ei ole mitään merkitystä.


Kaikki mainitsemani ottelutilanteesta löytyvät IJF:n www-sivuilta osoitteesta:
https://www.ijf.org/competition/1574/videos?gender=w&id_weight=13&videos_type=contests

Veli-Matti Karinkanta

Uutiskategoriat

Jaa Facebookissa