Miesten European Open 13.-14.2.2016 Itävalta

Perjantain tuomaripalaverissa käytiin läpi Japanin IJF-seminaarin kuulumiset. Varmistukseksi saatiin se, että kata-sankaku otteesta ei enää anneta pystyssä otettuna shidoa, saatikka hansokumakea sillä heitettäessä, ellei teko ollut tosi törkeä ja vastustajan terveyttä vaarantava, vaan mitä pikimmiten matte.

Yleisesti ottaen ottelijoiden ei annettu kamppailla ne-wazassa kauaakaan ennen matten komentamista. Ero IJF-kilpailuihin oli merkittävä. Oma tuomarointini tuntui vaikealta. En saanut tuomarointiini tasaista terävyyttä/raikkautta, vaan homma tuntui pääosin puurtamiselta, vaikka suurin osa otteluista menikin hyvin rutiinin avulla. Silti osassa otteluista taas olin tilanteissa jäljessä, enkä pystynyt tekemään päätöksiä tarvittavan nopeasti ja jämäkästi. Eräässä ottelussa ajoin ottelijan ulos kolmessa minuutissa ottelemattomuudesta, kun taas -90 pronssimatsissa annoin ottelijoiden puristaa otetta ja potkia toisiaan nilkkaan viiden minuutin ajan, vaikka heitä olisi pitänyt varoittaa reippaalla kädellä ottelun avaamiseksi heti ottelun alusta alkaen. Paremmalla sijoittumisella eli kauemmaksi ottelijoista menemisellä olisin nähnyt alastulot sivulta päältä näkemisen sijaan. Tämän takia julistin pisteitä väärin.

Tämän kisan piti olla näytönpaikka EM-kilpailuja ajatellen. En kuitenkaan onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla, sillä en saanut elimistöä heräteltyä toimimaan napakasti. Koko kisapäivän kestävä terävä olo ja jämäkkä tuomitseminen pitää löytää uudelleen. Matsit pitää katsoa Youtubesta ja analysoida mikä meni hyvin ja missä on parantamisen varaa. Kisakylässäkään ei saa jäädä paikalleen oleskelemaan, vaan aivot on pidettävä hereillä aktiivisella toiminnalla, esim. iltalenkeillä tai vaikka jumppailulla. Kisapäivän rutiineista on pidettävä kiinni ja päivän aikana vireystaso on pidettävä yllä pienellä liikuskelulla. Teen kaikkeni, jotta olen paljon paremmassa vireessä seuraavassa näyttökisassa Varsovassa parin viikon kuluttua.

Veli-Matti Karinkanta

Uutiskategoria

Jaa Facebookissa