Matti Tieksolan päätösraportti tuomariurastaan

Päätösraportti tuomaritoiminnastani

Prahan world cup helmikuun viimeinen viikonvaihde jäi viimeisimmäksi kansainväliseksi kilpailukseni tuomitsemisen mainiolla saralla. Tuomariurani alkoi 43 vuotta sitten Oulussa, jossa pidimme kerhon mestaruuskilpailut Pyrinnön urheilutalon alakerrassa. Yhdessä edesmenneen Rantasuon Matin kanssa tuomitsimme vuorotellen myös toistemme otteluja.

Ensimmäisille tuomarikursseille osallistuin v. -71 Tampereella, jonne ruotsalainen mutta suomea sujuvasti puhuva Ole Edeklev tuli pitämään kursseja säännöistä kiinnostuneille suomalaisille. Syksyllä pidettiin jo Oulussakin omat kurssit.

Tuomitseminen kiinnosti muiden seuratehtävien ohella. Ensimmäiset Suomen rajojen ulkopuolella tapahtuvat tehtävät kirjattiin Skellefteåssa vuonna 1972 ja siitä eteenpäin tuomitsin naapurimaassa lähes vuosittain aina 90-luvulle asti. Skellefteåsta kehittyi Oulun Judokerholle ja myös koko Pohjois-Suomelle merkittävä yhteistyökaupunki.

Vuonna 1973 matkustin Tanskaan Vejleen nuorten PM-kisoihin. Ei minulla siihen aikaan ollut edes sopivaa tuomariasuakaan mukana, mutta niin vain minut hyväksyttiin töihin ruskean vakosamettisen takkini kanssa. Sen ainoan kerran kun olen vetänyt kotiin päin, niin se tapahtui juuri näissä PM-kilpailuissa. Istuin kulmassa ja tuli hantei-tilanne. Suomalainen oli ollut alakynnessä, mutta toisen kulman nukkuessa nostin suomalaisen värin ylös ja välittömästi tämän jälkeen toinen kulma teki samoin. Päätuomari pyöritteli päätään, mutta julisti kuitenkin suomalaisen voittajaksi. Se jäi viimeiseksi puolueelliseksi ja tietoisesti väärin tehdyksi tuomiokseni.

Mikäli judopassiin on uskomista ja miksei uskottaisi, niin ensimmäisen kerran tuomitsin miesten SM-kisoissa v. 1974 Helsingissä. Kolmenkymmenenkahdeksan vuoden väliin mahtuu aika monet SM-kisat. Ikävä kyllä merkintätila passista loppui jo v. 86 eikä sen jälkeistä tuomaritoimintaani ole kirjoissa eikä kansissa.

Kansainvälisen lisenssin suoritin v. 1986 Helsingissä. Onneksi koe oli Helsingissä eikä siten suuria matkakustannuksia syntynyt. Suuri kiitos kokeeseen lähtemisestä kuuluu Kajaanin Judokerhon Harry Haltulle, joka painosti minua mukaan ja hankki myös alueelta rahoituksen. Läpäisin kokeen ensimmäisellä kerralla. Kokeen vastaanotti Puolan Kazimir Yaremczak.

Hetken aikaa olin ainoa kv.lisenssin omaava suomalainen ja matkoja riitti. Vajaan kahden vuoden kuluttua Mika Korpelainen sai lisenssin ja seuraavana vuonna kv.lisenssin sai Kari Neuvonen. Tuomarimatkat kilpailuihin ja EJU:n tuomariseminaareihin jaoimme keskenämme sopuisasti vuoroperiaatetta noudattaen.

Siihen aikaan pääsi tuoreetkin tuomarit EM-kisoihin. Pariisissa v. -87 EM-tatamille ensimmäisen kerran astuessa kuulin kuinka niskanikamat natisivat jännityksestä, mutta matsiin sisälle päästyä tilannekin helpottui.

Tuomarit ovat jollain lailla erikoisasemassa. Me olemme eri turnauksissa päässeet käymään paikoissa, joihin tavallinen kansalainen ei pääse. Moskovassa super WC:n yhteydessä meitä kuljetettiin hienoihin paikkoihin, Bukarestissa EM-kisojen loppubanketti oli Nikolai Chausescun massiivisessa ja valtavassa hallintorakennuksessa, Rotterdamin EM-kisoissa tuomarit vietiin Euroopan vilkkaimmalla satama-alueella ankkuroituun upeaan laivaan, Hampurin Super World cupin tuomarit puolestaan vietiin illallisille Elbe-joella sijaitsevaan laivaan puhumattakaan Jigoro Kano-cupin jälkitunnelmista Tokion liepeillä.

Oma lukunsa on ollut myös pääsy IBSA:n tuomaristoon. Neljien EM-kisojen ja yksien MM-kisojen kokemukset tuomaroinneista ja loppubanketeista ovat hienot ja muistorikkaat. Muutenkin olen kokenut toimimisen näkövammaisten kanssa erittäin positiiviseksi. Toiminta näkkärijudossa on painottunut hyvin voimakkaasti Juha Vainion valmennukseen ja Jani Kallungin kilpailumenestykseen. Laajuutta toimintaan on onneksi tullut Päivi Tolppasen, Paula Toroin, Kari Tiensuun ja monen muun ansiosta.

IBSA:n tuomaritoiminnasta täytyy vielä todeta eräs asia. Pajulahdessa pidettiin tammikuussa 2012 ns. Pajulahti Games. Sen yhteydessä oli sovelletun judon ja näkkärijudon leirit ja kilpailut. Allekirjoittanutta pyydettiin jo syksyllä 2011 pitämään näkkärituomareiden koulutus. Suostuin siihen ja kun oli vielä tulossa IBSA:n EM-kisat marraskuussa, tulisin saamaan viimeiset tiedot tuomaroinnista. Kutsuin tuomareita myös Ruotsista tulemaan mukaan. Koska tiedossa oli kova kv. tapahtuma, halusin että tuomarikoulutukseen panostetaan täysillä. Kysyin kotimaiselta komissiolta sen roolia koulutukseen ja kun sellaista ei ollut, annettiin allekirjoittaneelle täydet valtuudet hoitaa koulutus kunniakkaasti. Kun liiton toimiston väeltä ei asiaan tullut minkäänlaista kannanottoa eikä sitä näkynyt myöskään koulutuskalenterissa, kysyin näkkärijudon puheenjohtajalta Kari Tiensuulta, kuka hoitaa tuomarikoulutuksen järjestelyt. Se asia oli retuperällä ja sovimme Karin kanssa, että teen kutsun. Tein sen ja se laitettiin komission toimesta nettiin. Sovelletun judon tuomarikoulutuksen piti olla samaan aikaan, mutta en siihen osannut ottaa kantaa ne kun ovat kaksi ihan eri asiaa. Toimiston väelle meidän oma-aloitteisuus oli liikaa. Tiskin ääressä ei ymmärretty asiaa. En voinut suhtautua näkkärituomarikoulutukseen hälläväliä-tyylillä, koska kilpailijat odottavat tuomareilta osaamista ja jos kilpailijat ovat kovaa tasoa, on tuomareiden oltava myös koulutettuja.

Paikan päällä Pajulahdessa sukset menivät ristiin sovelletun kanssa, mutta toisaalta en missään nimessä halunnut tinkiä näkkärikoulutuksen tasosta. Meillä on nyt neljä näkkärijudon peruskoulutuksen saanutta tuomaria – Juha Vuorela, Pentti Sirkiä, Anu Kainulainen ja Harri Pelkonen. Toivottavasti saamme lisää jatkossa.

Mielenkiintoinen oli myös vuoden 2002 reissu Pohjois-Irlantiin Londonderryyn veteraanien maailman-mestaruuskilpailuihin. Oulusta matkasi myös Mikko Pohjonen ja Pentti Tervo. Ensimmäisenä päivänä otimme osaa nage-no-kataan ja kimeno-kataan. Sen jälkeen järjestäjistä Suomessa usein käynyt Terry Watt kysyi, voisinko tuomita shiaissa kolme päivää majoitusta vastaan. Ilman muuta se sopi. Harvoin olen päässyt tuomitsemaan niin hyvä henkisissä kilpailuissa kuin mitä veteraanimatsit olivat.

Olen näistä matkoista ja mahdollisuuksista tuomita hyvin kiitollinen tahoille, jotka ovat sen mahdollistaneet mm. kotiväelle ja judoliitolle. Tuomitsemaan olen päässyt reilusti yli kolmeenkymmeneen maahan, toiminut tuomarina melkein kolmessakymmenessä eri-ikäisten EM-kisassa, kolmissa erilaisissa MM-kilpailuissa ja judomatkojen määrän mennessä toiselle sadalle.

Aina ei kuitenkaan ole ollut näin ruusuista. En tiedä syitä kun en ole niitä perästä kysellyt, mutta liiton henkilöiden puolelta negatiiviset kokemukset ovat kuitenkin peräisin. Kun olen jo urani kv.tasolla lopettanut ja kansallinen uranikin päättyi Lappeenrannan SM-kisoihin, uskallan kertoa näistä tapahtumista.

Tuomarit ovat aina halunneet olla osa Suomen joukkuetta. Emme ole mikään irrallinen yhden tai useamman henkilön ryhmä, joka pitää eristää kilpailijoista ja siten muusta Suomen joukkueesta. Tämä on kerrottu myös toiminnanjohtajalle tiedoksi ja välitettäväksi eteenpäin. Olen asiasta keskustellut muiden suomalaisten kv.tuomareiden kanssa enkä ole mielipiteitteni kanssa yksin. He eivät uran vielä jatkuessa halua ottaa asiaa esille, mutta myötäelävät mukana raporttini tullessa julki.

Toiveemme on ollut että raporteissa, kirjoituksissa, nettisivujen uutisoinnissa sanottaisiin myös matkaan lähtevän tuomarin nimi - joskus on ollut – usein ei. Mainittakoon marraskuiset IBSA:n EM-kisat Lontoossa. Pitkähkössä ennakkojutussa mainittiin kilpailijat, mutta ei sanallakaan mukana matkustavaa tuomaria. Tammikuussa uutisoitiin, ettei liitto lähetä yhtään judokaa Georgiaan. Taatusti kisoissa tuomaroinut Veli-Matti Karinkanta pitää itseään judokana. Entä Pariisin Grand Slam helmikuussa. Mainittiinko etusivulla että tuomarimme Kari Neuvonen on mukana kilpailuissa? Ei halaistua sanaa. Ja helmikuussa Karinkanta matkusti Budapestiin A-lisenssikokeeseen. Ei mainintaa etukäteen liiton sivuilla – onneksi sentään jälkikäteen onnittelujen kera. Prahan ja Warsovan kisojen tiedotus oli linjassa edellisten kanssa – ei siis minkäänlaista mainintaa tuomareista. Lopettamiseni kv. tasolla huomioitiin Prahassa näyttävästi – Suomessa ei mitenkään.

Olemme judosta kirjoittavien tuomarien kanssa toivoneet joukkueen kilpailijoiden esittelyn yhteydessä mainittavan myös kilpailijan seuran. Tällöin on mahdollista ottaa yhteyttä etukäteen paikkakunnan lehtiin ja sopia jutun lähettäminen. Juttujen lähettäminen tuoreeltaan lehtiin on judon julkisuuden kannalta tärkeä asia. Valitettavasti tätä toivetta ei ole kuunneltu. Siitä on ollut seurauksena että jutut ovat menneet ensisijaisesti vain Oulussa ilmestyvään Kalevaan ja Joensuussa ilmestyvään Karjalaiseen, kun mahdollisuudet olisivat olleet useampaankin lehteen.

Kerrottakoon esimerkkinä positiivinen tiedotuselämys vuoden 1980 EM-kisoista Wienistä. Olin etukäteen ottanut yhteyttä Kalevaan, llta-Sanomiin, Helsingin Sanomiin ja Aamulehteen. Kirjoitin kaikkiin eri jutut kilpailupäivinä ja lehdet soittivat puolen tunnin välein saadakseen tuoreen jutun käyttöönsä. Siihen aikaan jutun pystyi sanelemaan nauhalle, nykyään tätä palvelua ei enää ole.

Jos asenne toimistossa on tuomareita vastaan, niin sama kielteinen asenne on myös valmentajilla yhtä poikkeusta lukuun ottamatta – Mika Mukkulaa. Kroatiassa v. 2005 valmentajana mukana ollut Seppo Aaltonen kysyi tuomareina toimineilta Mika Korpelaiselta ja allekirjoittaneelta seuraavasti: ”Suomen joukkue lähtee porukalla syömään. Mitä te tuomarit aiotte tehdä?” Siis mitä, eivätkö tuomarit kuulukaan Suomen joukkueeseen? Eivät kuuluneet.

Vuoden 1987 Wroclavin nuorten EM-kisoihin tuomarille ei oltu varattu liiton taholta majoitusta, vuoden 1994 Lissabonin nuorten EM-kisoihin majoitus oli kylläkin kunnossa, mutta liitto jätti ilmoittamatta EJU:lle että tuomarikin tulee töihin. Ilman paikalla ollutta Kaj Lindbergiä matkasta olisi tullut turistireissu.

Kummallisen huhun pisti liikkeelle vuoden 1996 nuorten EM-kisoissa Monacossa ollut porilaisvalmentaja. Olin tuomarina yhdessä Mika Korpelaisen kanssa ja jaoimme huoneen kisojen aikana. Kilpailijoiden punnitus tapahtui kuten yleensä aikaisin aamulla ja kisat alkoivat puolen päivän jälkeen. Viron tuomari Riho Rannikmaa asui joukkueensa kanssa 100 km:n päässä ilmeisesti taloudellisista syistä ja hän kysyi meiltä, voisiko Viron joukkueen jäsenet levätä punnituksen jälkeen meidän huoneessamme, ettei heidän tarvitse ajaa edestakaisin 100 km tai vetelehtiä kaupungilla. Totta kai se meille kävi. Porilaisvalmentaja sattui tulemaan huoneeseemme aamulla nähden nuoria virolaisia lepäämässä sohvalla. Keskustelematta meidän kanssamme hän vei asian hallitukseen syyttäen meitä pedofiileiksi. Onneksi hallituksessa oli järkeviä jäseniä eikä sellaisiin huhuihin uskottu. Eräs näistä virolaisnuorista oli muuan Aleksei Budolin.

2000-luvun alussa Prahan suositussa turnauksessa vapaa-aikana makoilimme Kari Neuvosen kanssa huoneessamme, kun ovi avautui ja silloinen liiton almentaja tokaisi: ”täällähän ne riesat ovat!” Tuomari on siis riesa eräiden silmissä. Voinette arvata minkälaisen vaikutuksen tuonkaltainen ulostulo meihin teki.

Useat kuvittelevat että kilpailumatkat ovat tuomareille hupia liiton kustannuksella. Näin ei tosiaankaan ole. Liitto on maksanut matkakulut ja siitä suuri kiitos, mutta jokaiselle matkalle olen joutunut ottamaan palkatonta virkavapautta ja sitä ei mikään taho korvaa. Päivät ovat pitkiä – aamulla bussilla kisapaikalle ja illalla takaisin. Tutuksi tulevat vain hotellit ja kisapaikat ja edellä kuvatut yhteiset tuomareiden tilaisuudet silloin kun niitä järjestetään. Mutta muuten kaupungin kulttuuri- tai muuhun tarjontaan ei omin päin ole mahdollisuutta tutustua.

Me teemme tätä tuomarihommaa rakkaudesta lajiin. Emme laske uhrattuja markkoja eikä euroja. Judo on hieno laji – kamppailulajeista paras. Tuomari on näköalapaikalla – näkee maailman huippujudoa lähempää kuin kukaan toinen. Mielihyvää saa onnistuneesta kisakomennuksesta, se auttaa jaksamaan jatkossakin. Tuomarit ovat jatkuvan tarkkailun alla turnauksissa ja palaute saattaa joskus ottaa koville. Silloin siihen auttavat tuomarikollegan sanat, ei valmentajien eikä joukkueenjohtajien hieman asiattomat kommentit.

Ja vielä yksi negatiivinen kokemus. Tuntuu että me tuomarit olemme joutuneet silmätikuksi alkoholin käytön suhteen. Ei voi olla oikein että mukana oleva valmentaja syyttää aiheettomasti tuomaria oluen juonnista kun samaan aikaan itse juo huoneessaan alkoholia.

Kilpailijat ovat olleet fiksuja ja asiallisia. Kuten ehkä tiedetään, olen jokaiselta reissulta raportoinut ainakin Kalevaan ja joskus muihinkin lehtiin. Kommentteja hävityn ottelun jälkeen on ymmärrettävästi vastenmielistä antaa, mutta kilpailijat ovat siihen onneksi suostuneet. Heidän kanssaan on ollut hedelmällistä tehdä yhteistyötä.

En usko että suosioni tällä raportilla yhtään kasvaa, mutta ei sillä ole väliäkään. En ole metsästämässä suosiota enkä mitään muutakaan. Epäkohtiin on tartuttava jos haluaa muutosta. Ja tuomarit haluavat muutoksen. He tekevät kilpailuissa pitkän päivätyön, ilman heitä yhtään kilpailua ei voi läpi viedä, tuomarit tuovat matkoiltaan arvokasta sääntötietoutta ja levittävät ne raporttiensa ja koulutuksiensa kautta kaikkien tietoon – myös valmentajien. Kilpailuja edeltävän perjantaisen tuomarialaverin anti tuodaan välittömästi mukana olevan valmentajan ja kilpailijoiden tietoon. Lisäksi Suomen tuomarien omaksuma raportointikäytäntö on melkein ainutkertainen, mutta erittäin hyödyllinen.

Prahan world cupin yhteydessä järjestäjät huomioivat viimeisen kilpailuni mieleenpainuvalla tavalla. Avajaisten yhteydessä jaettu lahja nostatti tunnelmat korkealle, paikalla olleiden ja muualta mm. Warzovasta tulleiden viestien muistamiset lämmittivät mieltä.

Vuosien aikana olen saanut paljon ystäviä, joiden kanssa on juteltu niitä ja näitä, vietetty vähäistä vapaa aikaa sekä kärsitty takaiskut yhdessä. Haluan ulkomaisista tuomariystävistä mainita kiitosten kera seuraavat Maros Lazar, Marek Simcak, Mario d´Allesandro, Metin Özkan, Marcian Smoleanu, Ionna Babiuc, Angelica Wilhelm, Dick Johansson, Chris Hickey, Harry Walters, Henk Plugge, Einar Suur, edesmennyt suuri Suomen ystävä Miklos Vagi ja monet muut. Kiitos yhteistyöstä.

Suomalaisista tuomareista voin rehellisesti sanoa että he ovat korkeaa tasoa. Veli-Matti Karinkannan aikana komissiossa on tapahtunut paljon uudistuksia ja nykytekniikkaa hyödynnetty ansiokkaasti sekä helmikuussa suoritettu A-lisenssi mahdollista haaveiden toteutumisen. Kari Neuvonen suoritti arvostetun A-lisenssin, mutta valitettavasti olympiapaikka jäi harmittavan lähelle, Merja Hakamäki suoritti ansaitusti ensimmäisenä Pohjoismaisena naisena B-lisenssin, Juha Vuorela on vakiinnuttanut osaamisensa hyvään luokitukseen ja uudet haasteet odottavat IBSA:n kilpailuissa ja lopuksi suuri kiitos tuomarikollegalle Mika Korpelaiselle asiantuntevista kommenteista lehtijuttuja tehdessä aina vuodesta 1986 lähtien.

Kansallisista A-tuomareista nousee uusia tähtiä joka vuosi. Uskon että aivan lähiaikoina Timo Lehtonen ja Sanna Ranki, jotka ovat jo vakiinnuttaneet asemansa kotimaiseen huippukaartiin, kantavat uutta tuomarimerkkiä vuoden, kahden kuluttua. Lopuksi osoitan suuren kiitoksen Seppäsen pariskunnalle Ismolle ja Virpille kannustavasta asenteesta parinkymmenen vuoden aikana.

Kuvia

Matti Tieksola

5.dan, ex-referee

Uutiskategoria

Jaa Facebookissa