|
Osanottajamaita 53 ja 488 kilpailijaa kahden päivän aikana 4 tatamilla ja tuomareita yhteensä 24 eli 6 tuomaria/tatami. IJF:n tuomarikomissioista olivat paikalla Jan Snijders, Carlo Knoester (Aus), Bernd Achilles sekä paikallisena edustajana vielä Vasily Smolin. Perjantain tuomaripalaverissa kerrattiin jo tutuksi tulleet sääntötulkinnat, jotka on hyvin selvitetty Veli-Matti Karinkannan EM-kisaraportissa (2.7.2010), joten en toista niitä. Paikalle kutsutuista tuomareista uupui yksi, japanin tuomari, joten näytti siltä, että meidän tatamilla olisi vain 5 tuomaria. Aamulla meitä oli kumminkin kaikki kuusi, japanilaisen tilalle oli nimetty venäläinen. Omasta tatamityöskentelystä huomasi lauantaina, että taukoa oli ollut edellisestä kv.- turnauksesta. Pisteet eivät sattuneet kohdalleen ja tulipa ainakin yksi herätys kulmista, joten ei ihme, etten päässyt mitaliotteluihin. Semifinaalit ja finaalit oteltiin vain yhdellä tatamilla, joten ottelut kestivät aina ilta yhdeksään. Sunnuntaina ottelut alkoivat aamulla klo 10, kuten edellisenäkin päivänä. Mielessäni olin päättänyt tsempata ja alkukilpailut sujuivatkin mallikkaasti. Ei tullut herätyksiä ja pisteetkin sattuivat kohdalleen. Alkuotteluissa oli monta ikävää ottelua tuomita: ottelijat eivät tehneet todellisia yrityksiä, taistelivat vain kumikatasta, eivät pysyneet ottelualueella jne. Ottelut olivat todella hankalia tuomita ja moni ottelu päättyikin varoitusvoittoon. Sain tuomita myös yhden hansokumaken jalkaan tarttumisesta, paria muuta epäiltiin mutta tarkistuksessa niitä ei hyväksytty. Päivän päätteeksi olin niiden joukossa, jotka pääsivät mitaliotteluihin. Tuomitsin keskellä kaksi semifinaalia ja kulmassa yhden. Lisäksi olin kulmassa – 70 kg finaalin. Alle 100 kg:n semarissa, jossa oli mattotuomarina, olivat vastakkain Japanin Anai ja Brasilian Correa. Anai teki ko-uchi-garin aivan rajalla, josta Correa käänsi Anain käsillä selälleen. Kulma näytti ulos, joten komensin mate, vilkaisin komission pöytää ja sieltä näytettiin ”odota”. Päätös oli sisällä, pyysin kulmat neuvotteluun ja ippon sore made, ei siis kovin hyvää toimintaa. Itse en pystynyt sanomaan, oliko heitto sisällä vaiko ulkona. Kollegat, jotka näkivät heiton läppäriltä, sanoivat, että kysymys oli parista sentistä! Ei sovi meikäläisen vartalolle kilpailut keskellä kesää, taikka siten loppukeväästä pitäisi päästä kv.- kisoihin. Toisaalta IJF:n nimeämiset tulevat niin myöhään, ettei suunnitelmia juuri pysty tekemään. Olin Moskovassa IJF:n kustantamana, joten judoliitolle matkasta ei koitunut kustannuksia. Kari Neuvonen
|