Palaute | Sivukartta | Tekstin koko:Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa | Tulostettava versio

Seuratoiminnan ja seurajohtamisen kehittämisohjelma 2009 - 2010

Judoliiton uusi seurajohtamisen ja seuratoiminnan kehittämisohjelma käynnistyy syyskuussa 2009. Koulutus kuuluu valmentaja - ja ohjaajakoulutusjärjestelmässä 3. tasolle. Koulutus kestää 1,5 vuotta ja yhteensä 270 tuntia. Opintokokonaisuuteen kuuluu viisi viikonlopun mittaista lähijaksoa - yhteensä 90 tuntia. Loput 180 tuntia on varattu etätehtävien ja seuran oman kehittämisohjelman tekemiseen.

Koulutus on suunniteltu tukemaan judoseurojen ansiokasta työtä ja tarjota apua seurajohtamisen haasteellisiin tehtäviin. Suomen Judoliiton strategiassa on kolme tärkeää painopistealuetta: seurajohtaminen, huippujudo ja harrastejudo. Judoliiton strategian mukaan seuroja luotsataan kohti ammattimaisuutta, jotta niissä rohkaistutaan palkkaamaan päätoimisia seurajohtajia ja valmentajia.

Seurojen valinta seurakehittämisohjelmaan

Judoliittoon saapuneiden hakemusten perustella seurakehittämistyöryhmä valitsi koulutukseen yhdeksän judoseuraa, joilla on halua ja tahtoa lähetä terävöittämään osaamistaan seuratyössä. Mukaan valittiin kolme seuraa, jotka saivat päätoimisen henkilön palkkatukea vuosille 2009 – 2011. Lisäksi koulutukseen valittiin kuusi seuraa, joilla on selkeä kokonaisvaltainen kehittämissuunnitelma seurajohtamisessa, huippujudossa ja harrastejudossa.

Koulutus on suunniteltu ja toteutetaan yhteistyössä liikuntakeskus Pajulahden koulutuspäällikön kanssa. Judoliiton koordinoima osuus seurakehittämisohjelmasta koostuu osin samoista kokonaisuuksista kuin liikunnan ammattitutkinnon (LAT) seuratoiminnan osaamisala. Judoliiton koulutuksen käytyään opiskelijalla on mahdollisuus täydentää koulutuksensa liikunnan ammattitutkinnoksi suorittamalla vaadittavat yleiset lisäopinnot.

Seuratoiminnan kehittämistyöryhmään kuuluvat hallituksen jäsenistä Henry Lipponen ja Esa Niemi, puheenjohtaja Tapio Mäki, toiminnanjohtaja Pekka Lehdes, Judolehden päätoimittaja Erkki Kokkonen sekä koulutus- ja nuorisopäällikkö Marita Kokkonen.

Seurakehittämisohjelman aikataulu ja hinnat

  • 1. jakso – 18. - 20.9.2009
  • 2. jakso – 5. - 6.12.2009
  • 3. jakso – 19. - 21.3.2010
  • 4. jakso – 28. - 29.8.2010
  • 5. jakso - 19. - 21.11.2010

Koulutusjaksojen hinnat:

  • 1. - 2. jakso on 90 € / henkilö/ jakso
  • 3 . - 5. jakso on alustavasti 170 € / henkilö / jakso

Mikäli Judoliitto saa koulutukseen ulkopuolista tukea vuodelle 2010, jaksojen 3 - 5 hinnat alenevat.

Koulutukseen ilmoittautuminen

Jokaisesta koulutukseen valitusta seurasta koulutukseen tulee osallistua vähintään kaksi henkilöä. Yksinään kukaan ei pysty kehittämään menestyksellisesti seuratoimintaa. Osallistumisoikeuden maksimimäärää seurakohtaisesti ei ole rajattu. Koulutuksesta saa todistuksen ne henkilöt, jotka ovat osallistuneet kaikille lähijakoille ja palauttaneet kaikki annetut oppimistehtävät. Kaikki tehtävät ovat seuran toimijoiden yhteisiä ryhmätehtäviä - ei yksilötehtäviä.

Ilmoittautuminen koulutusjaksolle tapahtuu Judoliiton koulutusilmoittautumiskäytännön mukaan sähköisellä ilmoittautumislomakkeella.

Jokaisesta koulutusjaksosta tulee erikseen koulutuskutsu, jonka löydät täältä, koulutuksen ollessa ajankohtainen.