Palaute | Sivukartta | Tekstin koko:Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa | Tulostettava versio

Kertomuksia koulutuksista

Kertomuksia koulutuksista

Koulutusmateriaalit uudistuvat

7.7.
Judoliiton koulutusmateriaalit ovat uudistuneet ja uusia materiaaleja on otettu käyttöön kevään 2010 aikana. Jokainen judon perusteet -koulutukseen osallistuva saa näyttävän kansion välilehtineen. Kansioon kerätään myöhempien kurssien materiaalit ja kun kaikki ykköstason koulutukset on käyty, kansio sisältää ykköstason materiaalin kokonaisuudessaan.

Ideoita Itävallasta, onnistumisia Jankkalasta, tukea toisilta Seurakehittämiskoulutuksessa Pajulahdessa

24.3.
Taas on yksi viikonloppu vietetty seurakehittämisen parissa Pajulahdessa. Koulutusjaksot paranevat kuin sikojen juoksu keväisillä hangilla. Turnauskestävyyden puutteesta ei ollut tietoakaan. Loistavia käytännön ideoita ropisi Itävallasta, Janakkalasta ja toisilta seuroilta. On siinä sulattamista kuin näissä keväisissä hangissa.

Aasian tourin mukavia tuliaisia sekä tiukkaa tietoa valementajapäivillä

25.2.
Seuravalmentajien mielestä joululeirin yhteydessä ollut koulutus oli mainio. Koulutuksen parasta antia olivat ehdottomasti käytännön harjoitteet urheilijoiden toimiessa mallina. Mika Mukkula, Markus Pekkola ja Manne Isoranta mallinsivat vetokumiharjoitteita ja erilaisia nopeus- ja ketteryysharjoitteita yksinkertaisilla menetelmillä ja mielikuvituksen avulla. Ei se sen kummempaa ole – riittävästi toistoja vaan!

Motivoitunutta porukkaa seruatoiminnan toisella lähijaksolla

24.2.
Seuratoiminnan kehittäminen jatkui Itsenäisyyspäivän aattona Pajulahden Liikuntakeskuksessa. Koulutukseen osallistuvat judoseurat olivat hienosti edustettuna paikalla, vaikka juhlapyhän vietto sekä Lahti Shiai kilpailivat osallistujien viikonloppuajasta.

Taitoharjoittelu judossa -koulutus oli paljon odotettua kovempi sana

18.11.2009
Nuori judoka Olli Kallioranta osallistui Taitoharjoiittelu judossa koulutukseen viikonlopulla Tampereen Varalassa. Olli kertoo omassa blogissaan mukavasti koulutuksen tunnelmista. Lue koulutuksen tunnelmia Ollin blogista.

Judokan lajivoimaseminaarissa pursui tekemisen ilo

18.11.2009
Pajulahdessa ja Hennalan kasarmialueen ulkokentällä nähtiin ja koettiin manioita judokalle sopivia lajivoimaharjoitteita heinäkuun viimeisenä lauantaina. Seminaariin osallistui kaksikymmentäyksi asiasta kiinnostunutta judokaa.

Judoliiton seurakehittämisohjelma pääsi todenteolla vauhtiin Pajulahden liikuntakeskuksessa Nastolassa

18.11.2009
Kaiken kaikkiaan 10 judoseuraa valittiin puolitoistavuotiseen kehitysrupeamaan. Mukana ovat Budoseura Pikadon Joen Yawara, Järvenpään Akagi, Kirkkonummen Judoseura, Lahden Judoseura, Lappeenrannan Judoseura Kamiza, Shirokawa, Tampereen Judo, Tikkurilan Judokat sekä Turun Judoseura. Jokaisella seuralla on yhteinen tavoite terävöittää osaamistaan seuratyössä.