Palaute | Sivukartta | Tekstin koko:Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa | Tulostettava versio

Judopassi

Judopassi on asiakirja, johon judoka kerää tietoja omasta toiminnastaan: kilpailuista, leireistä, koulutuksista, tuomaritoiminnasta, kouluttajatehtävistä sekä vyön korotuksista. Suomen Judoliiton judopassi on etuus kaikille judokoille, jotka ovat Suomen Judoliiton jäsenseurojen jäseniä.

Judopassiuudistus Judokan Urapolun linjoilla

Suomen Judoliiton Judopassi - joka judokan oma historiankirja - uudistettiin.  Judopassi on ollut käytössä jo vuodesta 1975 alkaen. Judopassiin kaivattiin uudistusta toimintojen muuttuessa. Nykyään judon harrastaminen aloiteaan jo lapsena, joten nuorille oli tarvetta luoda oma nuorten judopassi. Kumpaankin uuteen judopassiin on lisätty kilpailutietosivuja, sillä aiemmin sivut ehtivät täyttyä jo junioriaikana eikä aikuisiän ottelut enää mahtuneet tietoihin. Myös muita toiminnallisten tietojen sivustoja on muokattu vastaamaan nykyisyyttä.   

Passin perusrakenne on sama kuin aiemminkin. Judopassista sekä nuorten judopassista löytyy:

  • Yhteystiedot
  • Yleistä judosta
  • Vyön sitominen
  • Vyökokeet
  • Harjoituskerrat
  • Ohjaaja- ja valmentajakoulutus
  • Tuomaritoiminta
  • Judo- ja apuohjaajatoiminta
  • Judoleirit - alueleirit ja kesäleirit
  • Kilpailutiedot
  • Taitosivut nuorten judopassissa
  • Judopassin käyttöohjeet
  • Etukannesta kotelo Judo Free Card -jäsenkortille.

Entisestä poiketen judopassilla ei ole numeroa eikä arkistoitavia liitesivuja seuroihin tai liittoon. Muutosten myötä judokan yksilöivä tunniste on Sportti-ID numero.

Nuorten judopassi otetaan käyttöön syksystä 2012 alkaen. Uusi Judopassi tulee käyttöön sitä mukaa, kun Judoliiton ja seurojen mahdolliset vanhat varastot ovat loppuneet.

HUOM! Aiemmin juniorit ovat käyttäneet samaa Judopassia kuin aikuisetkin. Jos juniorilla on judopassi myönnetty ennen syksyä 2012 ja mikäli juniori haluaa itselleen uuden Nuorten Judopassin, niin hän voi tilata sen oman seuransa passisihteerin kautta seuran maksukäytäntöjen mukaan. Aiemmin myönnetty Judopassi säilyy voimassa passiuudistuksen jälkeenkin.