| « takaisin | Tulosta |
| Sivun sijainti: Etusivu » Judon Tuki | |
Judon TukiDVD:n tavoitteena on innostaa vyökokeeseen ja onnistua siinä! DVD sisältää vihreän ja sinisen vyökokeeseen valmistautuvien perustekniikkaa sekä judoheittojen ja sidontojen kombinaatioita eli yhdistelmätekniikoita ja vastaliikkeitä. Mukana on myös kuristuksia ja käsilukkoja. Viimeksi mainitut tekniikat ovat sallittuja kilpailuissa vain 15 vuotta täyttäneille, mutta valtaosa sidontojen esimerkkitekniikoista soveltuu myös nuoremmille. DVD on jatkoa jo ilmestyneelle ”Judon keltaisen ja oranssin vyökoevaatimukset” ensimmäiselle osalle, joiden tekniikat tulee osata myös vihreän ja sinisen vyökokeessa. DVD:ssä paneudutaan hyvän harjoitusparin roolin kehittämiseen tekemällä matto- ja pystylämmittely judoliikkeillä. Näitä harjoitteita esitellään kymmeniä ja niitä toistamalla on helpompi muistaa tekniikat samalla kun monipuolisuus ja liikkeiden tunteminen kehittyy molemmilla. Vyökoe on tapahtuma, johon kannattaa valmistautua huolella oman parin kanssa. DVD:n tekniikat esitetään hidastuksineen myös tokui-wazan eli lempiliikkeen muodossa pysty- ja mattojudossa. Lisäksi esitellään tekniikkaperheen yhdistäminen lempiliikkeeseen, joka on yksi osa vihreän ja sinisen vyökoevaatimuksista. DVD:ssä keskitytään hyökkäykseen ja puolustukseen eri suunnista luomalla näistä havainnollisia tilanteita. Mattojudossa korostetaan vartalon hallintaa ja sitä harjoitellaan sidontaympyrällä. Samalla esitetään sidontojen lisäksi muitakin matossa syntyviin tilanteisiin sopivia tekniikoita. Harjoittelemalla riittävästi vyökoetta varten itse tilaisuudessa ei tarvitse jännittää ja kokelas pääsee esittämään taitonsa parhaalla mahdollisella tavalla. DVD:n kombinaatio- ja vastatekniikkaosuudessa pyritään hidastuksilla ja liikesuuntaa kuvaavilla nuolilla havainnollistamaan heiton ajoitusta. Liikkuvaan kuvaan on liitetty kombinaation ajoituksen tärkeitä vaiheita pysäytyskuvina. Vastaheitot näytetään harjoitusparin eli uken hyökkäyksen ensimmäiseen askeleeseen, sitten kontaktivaiheeseen ja lopuksi tilanteeseen, jolloin uke on poistumassa kontaktista epäonnistuneen hyökkäyksensä jälkeen. DVD on tarkoitettu vyökokeeseen valmistautuville, opettajille, kuntoilijoille sekä kilpailijoille ikään katsomatta. Siinä on myös ohjeet graduointitapahtumaan valmistautuville, joten se sopii erinomaisesti seuragraduoijan työvälineeksi, kokelaalle ja harjoituskumppanille. DVD sisältää kertojaäänen ja tekstibannerit. Taustamusiikkina on Noa Nakain sävellys japanilaisin soittimin. Kutakin tekniikkaa voi tutkia erikseen valitsemalla sen sisällysluettelosta. DVD:n kesto on noin 1,5 tuntia. DVD sisältää myösTe-wazan, eli Nage-no-katan kolme ensimmäistä heittoa. DVD on tehty yhteistyössä Suomen Dan-Kollegion kanssa. Esiintyjinä ovat tunnetut mustan vyön huiput pareina Arto Bäcksröm ja Jani Kallunki, Harri Honkanen ja Pasi Lind sekä Mika Salsoila ja Pasi Oinas. Judon Tuki ry Get Flash to see this player.
Onnistu vyökokeessa! Osa 2 . Vihreän ja sinisen vyökoe DVD tulossa syksyllä 2009.
Get Flash to see this player.
Keltaisen ja oranssin vyökoevaatimukset osa I -DVD ilmestyi joulukuussa 2008. Katso DVD klippi ja paina allaolevaa suurennospainiketta. Laatu heikkenee mutta DVD on noin 80 Mg kun tämä pienempi kuva on noin 5 Mg ja rakeisuus lisääntyy suurennuskuvassa. Voit tilata DVD:n kohdasta tuotteet ja sieltä tilaukset.
Rehband Polvituki: Hanki omasi Judon Tuen kautta!Loukkaantumiset vaativat hoitoaJudossa syntyy loukkaantumisia kilpailtaessa tai kovassa otteluharjoittelussa silloin tällöin. Polvivammat ovat tyypillisiä judovammoja. Loukkaantumiset vaativat hoitoa. Nivelsiteet saattavat revähtää tai jopa pahassa tapauksessa katketakin. Loukkaantumisen tai leikkauksen jälkeen nivelsiteet ovat kipeät, eikä judomatolle kannata mennä rikkomaan juuri parantuvaa kohtaa uudelleen. Matolle pääsyä nopeuttaa fysikaalinen kuntoutus ja hyvä tukiside. Seniorijudokat saattavat kärsiä kulumista polvissaan. Judoa ei kuitenkaan tarvitse lopettaa, kun hankkii hyvän tukisiteen joka pitää kivut kurissa. Nyt voit Judon Tuen kautta hankkia itsellesi Rehbandin laadukkaita polvitukia. Tarjolla on kolme eri mallia. Polvitukia voit tilata Judon Tuen sivulta "Tuotteet". Onnistu vyökokeessa! Osa 2 . Vihreän ja sinisen vyökoe DVD tulossa syksyllä 2009.Klikkaamalla kuvaa saat esiin suurennoksen.
|
|
| 30.7.2010 klo 00:38:20 | |