Palaute | Sivukartta | Tekstin koko:Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa | Tulostettava versio

Valiokunnat

Valiokunnat

Judoliiton hallitus piti järjestäytymiskokouksensa 15.1.2012 Helsingissä. Oheisesta organisaatiokuvasta näette, millaiseen työnjakoon hallitus on keskuudessaan päätynyt.

Vuosikokous valitsee hallituksen jäsenet ja puheenjohtajan, kuten Judoliiton säännnöt edellyttävät. Hallituksen ja valiokuntien välissä on "Työvaliokunta", jonka tehtävänä on tarvittaessa reagoida nopeata päätöksentekoa vaativiin asioihin ja myös valmistella hallituksessa käsittelyyn tulevia asioita. Työvaliokunta hyväksyttää päätöksensä aina viimeistään jälkikäteen hallituksessa.

Valiokunnat on nyt jaettu kolmeen suurempaan kokonaisuuteen.
  • Valmennusvaliokunta
  • Harrastejudovaliokunta
  • Hallintovaliokunta

Kutakin kolmesta suuresta valiokunnasta johtaa yksi liiton kolmesta varapuheenjohtajasta.

Kullekin valiokunnalle on nimetty työntekijä(t), jo(t)ka pääsääntöisesti työskentelevät kyseisen valiokunnan asioiden parissa. Jokainen työntekijä tekee työtä myös muiden valiokuntien alaisten toimintojen parissa, esimerkiksi: toimistosihteeri tekee kilpailijoiden matkanjärjestelyjä ja niiden taloushallintoa, toiminnanjohtaja neuvottelee Urheiluopisto sopimuksen ja maajoukkueen varustesopimuksen, antaa käytännön apunsa koulutuksen viestintään (kotisivut) jne.

Työryhmiä päivitetään toimintavuoden kuluessa.

Oheisessa pdf tiedostossa organisaatio kaaviokuva.