SM- ja PM-kisat

Ensimmäinen kerta jäi lähtemättömästi mieleen. Täpötäysi Helsingin urheilutalon katsomo. Vuosi on 1983 SM-kisoja pääsee paikan päälle katsomaan myös vihreävöinen juniori. Kevyimmässä sarjassa on ehkä illan odotetuin finaali, jossa Tintti lyö tällä kertaa Moskovan olympiaedustajamme Fagun. Alle 65 kg sarjassa valtikka vaihtuu, kun juniorin salaa ihailema vanhempi seurakaveri Maukka lyö sarjaa vuosia hallinneen Sepin. Muita mestareita ovat Ana, tuore EM-hopeamitalisti Mylvi, nuorten EM-mitalisti Flobe, toinen Moskovan olympiakävijä Jaska sekä MM-pronssimitalisti Pupu. Mieleen jäi myös jo nelikymppinen takavuosien mestari Kykä, joka sijoittui muistaakseni seitsemänneksi muutamalla otteluvoitolla.

Uskokaa tai älkää, muistan kyseisen vuoden tapahtumat 33 vuoden jälkeenkin ilman lunttaamista. Sen verran iso tapaus SM-kisat tuohon aikaan oli. Niistä puhuttiin viikkoja etukäteen ja mietittiin mahdollisia menestyjiä ja sitä kuka osallistuu mihinkin sarjaan. Tämä siis aikaan ennen somea. SM-mitalistit olivat tosi kovia luita ja ainakin junnu katseli heitä treeneissä ylöspäin. Ruskea vyö oli kisaosallistumisen minimivyöarvo. Osallistujamääriä en muista, mutta varmasti ne lähempänä puoltatoista sataa olivat. Vaikka naisten SM-kisat pidettiin tuolloin erikseen.

Joka toinen vuosi pidettäviin PM-kisoihin lähetettiin tuolloin paras mahdollinen joukkue. Joukkuevalinnat herättivät porua joka kerta: silloinkin manailtiin, että judoliitto ei osannut valita oikeita edustajia kisoihin, vaan seura ja nimi painoivat todellisia näyttöjä enemmän. Osallistua sai kaksi judokaa per maa. Ja kisat olivat erikseen miehille ja naisille.

Tässä vaiheessa me vanhat parrat vielä kenties jatkaisimme kertomalla hurjia tarinoita SM-sarjasta, jonka lisäksi oli I ja II divisioona, mutta kokemuksesta tiedän, että kuuntelijaksi joutunut nykykisaaja on jo poistunut tekaistulla syyllä takavasemmalle mutisten mennessään jotain menneitten aikojen helppoudesta.   

1980-luvun alku todella oli kotimaisen judokilpailutoiminnan kulta-aikaa. Judobuumi oli alkanut toden teolla ehkä 1960-luvun lopulla ja kestänyt koko 1970-luvun. Ihan kuin vapaaottelussa nyt, judon peruskursseille jaettiin jonotusnumeroita. Ja tuo porukka oli sitten 1980-luvun alussa niitä vähintään ruskeavöisiä, jotka SM-kisoihin osallistuivat. Ulkomailla ei arvokisoja lukuun ottamatta juurikaan kisaamassa käyty, ei tiedetty kisoista ja matkustaminen oli kallista. Niinpä kotimainen kisaaminen oli useimmille ainoa vaihtoehto ja SM-kisat kisojen huipentuma. Aikakausi oli siis eri ja vertaaminen nykypäivään turhaa.

Se on kuitenkin selvää, että ainakin maajoukkuejudokoiden keskuudessa SM-kisojen ja varsinkin PM-kisojen arvostus on nykyään aivan eri kuin reilut 30 vuotta sitten. Esimerkiksi PM-kisojen taso on ollut välillä sellainen, että on tuntunut siltä kuin lyhenne PM tarkoittaisi piirimestaruuskisoja. Miksi näin?  Syitä on varmasti monia. Yhtenä muutoksena aikaisempaan on ainakin judokisaamisen kansainvälistyminen ja matkustamisen helppous. Nykyään kun käytännössä kuka vaan pääsee kisaamaan ulkomaille ja yhä useampi sinne meneekin.

Hyvä niin, mutta kuitenkin minä olen sitä mieltä, että PM-kisat ja varsinkin SM-kisat ovat yhä edelleenkin hyvät kisat erityisesti siksi, että siellä suomalaisilla on mahdollisuus onnistua laajalla rintamalla. Sitä ei kannata jättää käyttämättä hyväksi. Ei niitä mitaleita isoista kansainvälisistä kisoista kuitenkaan joka kerta kaikille tule. Siksi kannattaa joskus yrittää hakea menestystä myös vähän pienemmistä kisoista.

Arvostuksen nostamisessa on paljon myös tehtävissä myös judoliiton suunnalla. Ensinnäkin SM ja PM-kisat tulee kalenteroida niin, ettei minkään ikäluokan maajoukkue ole maailmalla sinä viikonloppuna. Eikä edellisenä, jotta joku vetoaisi palautumisen lyhyyteen. Eikä seuraavana, jottei joku vetoasi valmistautumiseen. Maailmalla kyllä riittää kisoja valittavaksi muinakin aikoina. Tänä vuonna tässä oli jo yritystä, ensi vuonna toivottavasti onnistutaan vieläkin paremmin (tänä vuonna ainakin olympiakarsinta vähän sotkee tuota yritystä).

PM-kisoihin ollaan nyt lähtemässä päävalmentajan aloitteesta aiempia vuosia isommalla ja iskukykyisemmällä joukkueella. Mukaan lähtee tänä vuonna jo ykkösmaajoukkueenkin jäseniä. Kenties voitaisiin harkita jatkossa myös sitä, voisiko PM-kisat olla näyttöpaikka eri ikäluokkien arvokisoihin. Ei ainoa, mutta lisänä muitten joukossa. Uskoisin, että tämä lisäisi maajoukkueisiin kuuluvien kiinnostusta kisoja kohtaan dramaattisesti.

Kaikesta huolimatta yhä nykyäänkin ainakin SM-kisoissa on erityinen tunnelmansa. Niin kisaajille, tukijoukoille kuin katselijoillekin. Kisat ovat mittari suomalaisen judon yleistasosta. Vaikkeivat SM-kisat ole enää aikoihin olleet näyttökisa mihinkään, maajoukkueen jäsenet joutuvat silti kovan paikan eteen, kun haastajat heitä koettavat kukistaa. Mestaruuden puolustaminen on aina henkisesti haastavampaa, kuin mestarin haastaminen. Siksi yllätykset roikkuvat aina ilmassa. Ja jos saavutat mestaruuden, olet ikuisesti judon Suomen mestari – ei nuorissa, ei alemmissa vöissä tai missään muussakaan rajoitetun ryhmän kisoissa, vaan judon yleisessä sarjassa. Se on titteli, joka kannattaa aina lisätä mihin tahansa CV:hen.

Mitähän muistettavaa muuten jollakulla tämän päivän juniorilla tulee olemaan vuonna 2049 Oulun SM-kisoista?

Tsemppiä kaikille SM- ja PM-kisoihin!

Tankki

    Jaa Facebookissa