Kisaprofiloinnilla uutta pöhinää?

Kolmen judojunnun isä lähestyi minua kirjeellä. Jälkikasvu harrastaa monipuolisesti, judo on vain yhtenä lajina. Juuri niin kuin alle 15-vuotiaitten urheilijan polun mukaisesti vielä pitäisikin. Judokisoissakin he olivat jonkun kerran käyneet, mutta niissä ei yleensä ollut käynyt kovin hyvin. Vastaan oli tullut kerta toisensa jälkeen judossa jo harjaantuneempia kisakoneita ja pataan oli tullut nopeasti. Motivaatio kisaamiseen oli nopeasti hiipunut.

 Toinen tapaus. Vasta aikuisiän kynnyksellä judon aloittanut nuori mies tuskailee facebookissa, kun kisoissa vastaan tulee aina mustavöinen ikänsä judoa harrastanut ja kilpaillut kisaaja. Kyyti on ilmeisesti ollut kylmää ja mietinnässä tuntuu olevan kisaamisen lopettaminen. Haaveissa olisi kisa, jossa pääsisi aidosti saman tasoisten kanssa mittelemään paremmuudesta, eikä ukemi olisi ainoa suoritettava judoliike. Vastaavia tarinoita löytyy lukuisia muitakin.

Lisenssiuudistus tehtiin judossa vuonna 2008. Ennen sitä jokainen kisaamaan mielinyt joutui erikseen ostamaan lisenssin, joka oli sangen hintava. Uudistuksen jälkeen erillisistä kilpailulisensseistä luovuttiin, sillä se sisältyi jäsenetuna jokaiselle judokalle, joka oli jäsenmaksunsa maksanut ja seura oli sen edelleen liittoon rekisteröinyt. Uudistuksen myötä kisaajamäärät kasvoivat yli kaksinkertaiseksi. Kun vanhaan aikaan lisenssejä oli noin 1300 ja kisaosallistumisia noin 2500, nyt kisoissa käy noin 2500 eri judokaa ja erillisiä kisaosallistumisia on lähes 6000. Lisenssiuudistus siis onnistui odotetulla tavalla, kun taloudellista kynnystä osallistumiseen alennettiin. Toisaalta edellä luettelemien lukujen valossa voi todeta, että vaikka jokainen kisoissa käyvä käy vuosittain noin kaksissa kisoissa, voi niistä myös päätellä että iso osa kisaosallistumisista jää yhteen kertaan. Kisaamista kokeillaan, mutta sitä ei syystä tai toisesta haluta jatkaa. Se kertoo mielestäni siitä, että henkistä kynnystä kisaamiseen tulee edelleen alentaa.

Judoliiton judoshiaijärjestelmästä laskettuna viime vuonna kisattiin eri puolilla Suomea 44 erilaisessa kisassa. Kun kesäkauden hiljaiselo otetaan pois, on kisoja käytännössä joka viikonloppu koko Suomi täynnä. Kisoista valtaosa toimii perinteiseen tapaan: sarjat muodostetaan ikä- ja painoluokittain. Siis tavalla, joissa nuo kaksi esimerkkitapauksia oli mahdollisia, jopa todennäköisiä. Meillä on muutamia hienoja kisoja, joissa aloittelijat pääsevät ottelemaan keskenään. Junnu cupit ovat tästä mahtava esimerkki. Kisaan kelpuutetaan maksimissaan viisi otteluvoittoa ”oikeista” kisoista saavuttaneet. (Ensi viikonloppuna Porvoossa on muuten hieno avaus, kun junnu cupissa on myös aikuisten sarjat.). Alempien vöitten mestaruuskisat on toinen mahdollisuus. Myös Tampereen kahdessa vuosittaisessa kisassa on aikuisten sarjoissa sininen vyö ylärajana. Mutta siinä ne suurin piirtein ovatkin.

Ratkaisu kisaajamäärien kasvattamisekseen kiteytyykin sitten mielestäni kahteen alussa luettelemaani esimerkkiin. Käytän tästä nimitystä kisaprofilointi. Kisaprofilointiin löytyy erilaisia keinoja: vyörajat, voitettujen otteluiden enimmäismäärät, maajoukkueisiin kuuluvien poisrajaamiset, rankinglistojen hyväksikäyttö, veteraanisarjojen lisääminen jne. (Alun perin judossa muuten ei ollut mitään ikä- tai painoluokkia vain vaan yksi kaikille avoin sarja. Näin ollen nykyinen painoluokka- ja ikäjärjestelmä on siis myös eräänlaista profilointia, jolla kisaamista on saatu lisättyä). Yhtenä ideana voisi olla myös haastesarjojen luominen. Tällöin jokainen voisi haastaa vaikka sen tutun harjoituskumppaninsa oikeaan kisaan luomalla oman suljetun haastesarjansa. Haastesarjoja voisi luoda myös avoimella kutsulla, vaikka kisajärjestäjän facebook-sivuilla tyyliin ”löytyisikö kisaamista aloittelevalle nelikymppiselle 72 kg naiselle saman tasoisia pareja”. Konsteja on varmasti muitakin.  Myös joukkuekisojen ja salikisojen lisääminen voisi olla yksi keino. Huolta pitäisi pitää myös siitä, että varsinkin aikuisten kisaamista saataisiin vähän keskitetympään kuosiin: kun joka kisoissa on samat aikuisten sarjat, ei aikuiskisaajia kerta kaikkiaan riitä joka kisaan – ainakaan vielä.

Lisenssiuudistuksen myötä meillä on potentiaalia moninkertaistaa kisaajien määrä. Judoseuroissa on jäseniä yli kolme kertaa enemmän kuin kisoissa käy vuosittain judokoita.  Ja jos saataisiin jo kisoihin uskaltautunut joukko lisäämään ohjelmaansa keskimäärin yhden kisan vuodessa lisää, kasvaisi kisaajien määrä jo 50%. Silloin nykyinen kisamäärä ei edes riittäisi Kilpailumääräykset eivät näitä kokeiluja juuri rajoita, ainoastaan kisajärjestäjien mielikuvitus ja uskallus. Jos jostakusta kisajärjestäjällä on tunne, että omiin kisoihin voisi mahtua rutkasti enemmänkin kisaajia kuin aiempina vuosina on ollut, kannattaa kisojen profilointia miettiä uudelleen. Myös judoliitto harkitsee omia keinojaan kisaajamäärien lisäämiseksi ja kisojen profiloimiseksi.

Kaikkien judokoitten ei missään nimessä tarvitse kisata, judoa voi harrastaa monella muullakin tavalla.  Silti jokainen voi vain kuvitella kisaajamäärien kasvun seurannaisvaikutuksia koko suomalaiseen judoon. Ei pelkästään kansainvälisen kilpailumenestyksen näkökulmasta vaan erityisesti suomalaisen judon osaamisen ja yleisen judopöhinän moninkertaisena nousuna. Kyllä se minulle kelpaisi.

Tankki

    Jaa Facebookissa