Juha Vainio

Juha Vainio

Suomalaisen judon Hall of Famen kymmenenneksi jäseneksi nimettiin Juha ”Flobe” Vainio Urheilugaalan yhteydessä 17.1.2017.

Flobenhan me kaikki tunnemme vuosikymmenien varrelta.  Hän on kilpailija, valmentaja ja Meido-Kanin kalustoon kuuluva judoka. 

Flobe aloitti judon vuonna 1974 Meido-Kanin niin sanotussa ”sivupisteessä” Santahaminassa valmentajansa Kari Lokkisen opastuksella. Alustana oli alussa painimatto. Vähitellen alkoivat 14 vuotiaan judokan harjoitukset myös seuran Olympiastadionin salilla.

Kilpaura

Suomen judo sai ensimmäisen kansainvälisen mitalinsa vuonna 1977 Floben voittaessa pronssimitalin Berliinissä Itä-Saksassa.  Hänellä on 7 Suomen mestaruutta ja 8 pronssia. Hopealle hän ei siis jäänyt koskaan näissä kisoissa ja tilastojen mukaan hän on yksi eniten mitaleita saaneista judokoista eli yhteensä 15. Maajoukkuejudokana hänellä oli lukuisia mitaleita PM-kilpailuissa sekä osallistumisia MM- ja EM-kilpailuihin, parhaana saavutuksena 9. sija Norjan Bergenin EM-kisoissa 80-luvun puolivälissä.  Hän on tällä hetkellä Suomen pisimpään kilpaillut judoka, joka viime vuonna voitti kultaa Ranskan Lillessä pidetyssä Euromaster-poolissa.

– Minulla on urani aikana ollut monia eri judotekniikoita, joista mainittavimmat ovat olleet osoto-gari, harari-goshi, uchi-mata sekä ouchi-gari ja niihin liittyvät kombinaatiot. Ehkä paras kehitykseni tapahtui siinä kun siirryin yksijalkaisista heitoista kaksijalkaisiin heittoihin, naurahtaa Flobe.

– Meido-Kanissa minulla oli useita opastajia eri tekniikoihin 70- ja 80 – luvuilla. Kyösti Korpiola valmensi minua henkilökohtaisesti pitkään ja häneltä olen oppinut monia asioita sekä matossa että pystyssä. Parempi tunti tehokasta kuin 2 löysää, toisti Kykä usein. Maajoukkuevalmentajana oli tuona aikana Jorma Kivinen ja myöhemmin Seppo Reivuo. Heitä kaikkia kiitän saamistani opeista.

Kykän rautaisen mattojudon ja puolustuksen muistan kirkkaasti. Olin nimittäin saanut ensimmäisen työpaikkani katukivien latojana, joka sinänsä oli hyvää treeniä samalla. Erään raskaan päivän jälkeen menin Stadikalle treenaamaan ja Kykä halusi ottaa mattoa. Suunnitelmani oli kääntää hänen puolustuksensa käsilukkoon, mutta kuinka ollakaan heräsin tajuttomuuteen johtaneesta ristikuristuksesta Kyöstin nauruun. Lähimuistin ja tietoisuuden palatessa latelin mielessäni edelleen katukiviä kaksin käsin kunnes minulle selvitettiin mitä oikein oli tapahtunut.

Valmennusura 

Flobe on toiminut usean vuosikymmenen eri valmennustehtävissä leireillä ja seuroissa. Vuonna 2004 alkoi kuitenkin selkeästi oma henkilökohtainen valmentaja-ura Jani Kallungin kanssa Meido-Kanissa.

- Kun minulta kysyttiin, haluaisinko alkaa Janin valmentajaksi sanoin, että minun pitää ensin nähdä kaveri ja vasta sitten voin tehdä päätöksen. Heti ensimmäisestä tapaamisesta ajatuksemme kohtasivat ja meillä niin sanotusti synkkasi, muistelee Flobe. Janilla oli alusta lähtien jo paljon valmiina: Painitausta, hyvä kunto sekä kurinalaisuus, joten fyysisestä puolesta ei tarvinnut pitää huolta.  Jani oli hyvä kuuntelemaan ja tekniikat hän oppi nopeasti tunnustelemalla käsien ja jalkojen paikkoja. Valmentaminen oli minusta aika helppoa, vaikka aikaahan se vaati ja pitkäjännitteisyyttä. Asuimme samoilla kulmilla ja hain Janin autolla treeneihin ja vein takaisin. Valmentamisen lisäksi huolehdin leiri- ja kisajärjestelyistä. Minun piti toimia Janin oikeana kätenä, sillä häntä piti taluttaa minne sitten menimmekin.     

Janin ja Floben saumaton yhteistyö tuottikin tuloksia:

Paralympialaisissa Kallunki saavutti luokassaan alle 66 kg pronssia vuosina 2004 ja 2008. EM-kisoissa hän saavutti kultaa vuosina 2007 ja 2009 sekä hopeaa vuonna 2005. MM-kisoista hänellä on pronssia vuodelta 2006.

Flobe on luonteeltaan vaatimaton ja kaikkien kanssa toimeentuleva, mutta tarvittaessa myös tiukka valmentajana sekä kova randorivastus vielä nykyisinkin. Edellä mainituilla ansioilla seura haluaa kiittää häntä ja onnitella omasta puolestaan ansaitusta Hall of Fame:een valinnasta.

Faktat

Juha Vainio

Syntynyt: 1958

Aloittanut judon: 1972

Seura: Miedo-Kan

Vyöarvo: 5 dan

Kilpailusaavutukset:

SM-kultaa 1980, 1982, 1983, 1984, 1989, 1997, 1998

SM-pronssia 1976, 1977, 1978, 1981, 1985, 1987, 1990, 1992, 1994

Junioreiden EM-pronssi 1977

PM-hopea 1984, PM-pronssi 1982

Swedish Open kultaa 1982, hopeaa 1980, pronssia 1979

Skandinavian Open kultaa 1984. Finnish Open pronssia 1981

Toiminut Jani Kallungin valmentajana.