Suomen Dan-Kollegio ry:n toimintasäännöt
Rekisterinumero 131.127 (8.1.1981)
1§
Yhdistyksen nimi on Suomen Dan-Kollegio ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistys on perustettu 9.12.1978 ja siitä käytetään näissä säännöissä nimitystä yhdistys.
2§
Yhdistyksen tarkoituksena on toimia maassa judon kehittäjänä ja tunnetuksitekijänä tuomalla lajia yleisön tietoisuuteen ja vaalimalla judoperinteitä.
3§
Tarkoitustaan yhdistys toteuttaa
1. Tarjoamalla jäsenilleen
-valmentajakoulutusta
-koulutustoimintaa
-tiedotus- ja suhdetoimintaa
-valistus- ja kasvatustoimintaa.
2. Pitämällä yhteyttä Kodokan Judo Instituteen sekä muihin tarpeellisisksi katsomiinsa kansainvälisiin judoyhteisöihin jäsentensä ja Suomen Judoliiton pitämiseksi ajan tasalla judon kansainvälisessä kehittymisessä.
3. Toimimalla Suomen Judoliiton teknisenä asiantuntijana judoteknillisissä asioissa sekä vastaamalla vyöarvojärjestelmästä ja sen oikeellisuudesta.
4. Harjoittamalla julkaisutoimintaa sekä toimia kirjojen ja oppaiden toimittamisessa lajin asiantuntijana.
5. Huolehtii esitelmä- ja keskustelutilaisuuksien pitämisestä sekä pyrkii muutenkin lajin tunnetuksitekemiseen.
6. Ottamalla vastaan lahjoituksia ja testamentteja sekä omistamalla toimintaansa varten tarpeellisia kiinteistöjä.
7. Hankkimalla varoja aatteellisen toimintansa tukemiseksi järjestämällä huvi- ja tanssitilaisuuksia, keräyksiä ja arpajaisia, judon kata- ja jatkokursseja, omistaen ja ylläpitäen urheilulaitoksia, harjoittamalla kustannus- ja monistustoimintaaa sekä välittäen tavoittelematta voittoa jäsenilleen alan kirjallisuutta, urheiluvälineitä ja –asusteita.
Tarvittaessa yhdistys hankkii toimintaansa varten asianmukaisen luvan.
4§
Yhdistys on Suomen Judoliiton jäsen.
5§
Yhdistyksen jäseneksi voi hallitus hyväksyä Suomessa vakituisesti asuvan Suomen Judoliiton jäsenseuran jäsenen, joka on suorittanut Suomen Dan-Kollegion Dan-tutkinnon ja joka sitoutuu noudattamaan yhdistyksen sääntöjä.
Kunniapuheenjohtajaksi voidaan yhdistyksen kokouksen päätöksellä kutsua yhdistyksen puheenjohtajan ansiokkaasti toiminut henkilö. Kunniapuheenjohtajan arvo on elinikäinen. Kunniajäseneksi voidaan hallituksen esityksestä yhdistyksen kokouksen päätöksellä kutsua henkilö, joka on erittäin huomattavasti edistänyt yhdistyksen toimintaa. Kunniajäsenen arvo on elinikäinen.
Kunniajäsen ja –puheenjohtaja on vapautettu jäsenmaksusta. Yhdistys pitää yhdistyslain edellyttämää jäsenluetteloa.
6§
Jäsen joka haluaa erota yhdistyksestä, tehköön siitä kirjallisen ilmoituksen hallitukselle tai sen puheenjohtajalle tai ilmoittakoon siitä yhdistyksen kokouksessa pöytäkirjaan merkitsemistä varten. Ero katsotaan tapahtuneeksi heti kun ilmoitus on tehty, mutta eroava on velvollinen suorittamaan maksunsa sekä muut näiden sääntöjen edellyttämät velvoitteet kuluvan kalenterivuoden loppuun asti.
7§
Hallitus voi erottaa yhdistyksestä jäsenen joka:
-laiminlyö jäsenmaksunsa suorittamisen
-toimii yhdistyksen sääntöjen vastaisesti
-rikko lakeja jai esiintyy urheiluhengen vastaisesti
-toimii yhdistyksen tarkoitusperien vastaisesti.
Erotetulla on oikeus vedota seuraavaan kokoukseen. Vetoomus on annettava tiedoksi kirjallisesti yhdistyksen hallitukselle 14 päivän kuluessa kirjallisen erottamispäätöksen postittamispäivästä, tätä päivää lukuun ottamatta. Hallituksen on kutsuttava koolle yhdistyksen kokous vähintään 30 päivän kuluessa vetoomuksen saatuaan. Ellei vetoomusta esitetä edellämainitussa järjestyksessä, tulkoon erottamispäätös voimaan heti määräajan päätyttyä, mutta muussa tapauksessa katsottakoon jäsen yhdistyksestä erotetuksi vasta sitten, kun yhdistyksen kokous on erottamispäätöksen vahvistanut.
Erotetulla ei ole oikeutta vaatia takaisin yhdistykselle suorittamiaan maksuja.
8§
Jäseniltä kannettavien liittymis- ja jäsenmaksujen suuruudesta päättää yhdistyksen varsinainen kokous. Jäsenmaksu on suoritettava yhdistykselle siinä ajassa kuin kokous määrää, kuitenkin ennen kalenterivuoden loppua. Jäsen joka ei ole kahteen vuoteen kehotuksista huolimatta suorittanut jäsenmaksuaan, voidaan hallituksen päätöksellä erottaa yhdistyksen jäsenyydestä.
9§
Yhdistys pitää vuosittain yhden varsinaisen kokouksen, joka pidetään helmi-huhtikuussa. Kokouksen tarkemman ajan ja paikan määrää hallitus.
Kutsu varsinaiseen ja ylimääräiseen yhdistyksen kokoukseen on julkaistava vähintään 14 päivää ennen kokousta Judoliiton ja Dan-kollegion verkkosivuilla tai kirjeitse kaikille yhdistyksen jäsenille.
10§
Varsinaisessa kokouksessa käsitellään
1. Kokouksen avaus
2. Valitaan kokoukselle
a) puheenjohtaja
b) sihteeri
c) kaksi pöytäkirjan tarkastajaa
d) ääntenlaskijat
3. Todetaan
a) läsnäolijat
b) äänioikeutetut jäsenet
4. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.
5. Hyväksytään kokouksen esityslista.
6. Esitetään vahvistettavaksi hallituksen laatima vuosi- ja tilikertomus ja esitetään tilintarkastajien antama lausunto sekä päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta.
7. Päätetään tili- ja vastuuvapauden myöntämisestä asianomaisille.
8. Vahvistetaan kuluvaksi toimikaudeksi
-toimintasuunnitelma
-talousarvio, jossa vahvistetaan mm. -liittymis- ja jäsenmaksujen suuruus
-hallituksen jäsenten palkkiot
-tilintarkastajien palkkiot.
9. Vahvistetaan kolmeksi seuraavaksi vuodeksi täysi-ikäisten jäsenten keskuudesta hallituksen puheenjohtaja, jota kutsutaan myös yhdistyksen puheenjohtajaksi.
10. Valitaan kolmeksi seuraavaksi vuodeksi täysi-ikäisten jäsenten keskuudesta hallitukseen uudet jäsent erovuoroisten tilalle.
11. Valitaan kaksi tilintarkastajaa ja heille varatilintarkastajat.
12. Valitaan yhdistyksen edustajat niiden yhteisöjen kokouksiin, joiden jäsenenä yhdistys on.
13. Käsitellään hallituksen tai jäsenten 11 §:n mukaisesti vireille panemat asiat.
14. Kokouksen päättäminen.
11§
Yhdistyksen ylimääräinen kokous pidetään silloin, kun hallitus katsoo sen tarpeelliseksi tai kun vähintään yksi kymmenesosa yhdistyksen jäsenistä on jonkun määrätyn asian takia tehnyt siitä hallitukselle esityksen kirjallisesti. Ylimääräisen kokouksen kutsussa on mainittava asia, jonka vuoksi kokous on koollekutsuttu.
Ylimääräinen kokous on pidettävä vähintään kahden kuukauden kuluessa siitä kun jäsenet ovat tehneet siitä edellä mainitulla tavalla esityksen.
Asioit, joita yhdistyksen jäsenet haluavat yhdistyksen varsinaisessa kokouksessa käsiteltäväksi, on tehtävä hallitukselle kirjallinen esitys viimeistään 20 päivää ennen kokousta.
12§
Yhdistyksen, sen hallituksen, jaostojen ja valiokuntien kokouksista on pidettävä pöytäkirjaa. Yhdistyksen kokousten pöytäkirjat on kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin allekirjoitettava sekä valittujen tarkastajien tarkastettava.
Hallituksen, jaostojen ja valiokuntien pöytäkirjat tarkastetaan heti tai seuraavassa kokouksessa.
13§
Kokouksessa ratkaistaan asiat yksinkertaisella ääntenenemmistöllä, mikäli jonkin asian ratkaisemisesta ei näissä säännöissä toisin säädetä. Henkilövaaleissa äänten mennessä tasan valli ratkaistaan arvalla, muissa tapauksissa se mielipide voittaa, johon kokouksen puheenjohtaja on yhtynyt. kaikissa kokouksissa suoritetaan vaadittaessa äänestys suljettuja lippuja käyttämällä.
Jokaisella liittymismaksunsa ja kokoukseen mennessä jäsenmaksunsa maksaneella viisitoista vuotta täyttäneellä jäsenellä on yksi ääni. Valtakirjalla ei saa äänestää.
14§
Yhdistyksen toimintaa johtaa ja sen taloudenhoidosta sekä omaisuudesta huolehtii ja vastaa sekä yhdistystä edustaa yhdistyksen varsinaisen kokouksen valitsema hallitus.
Hallituksen kuuluu puheenjohtaja ja 8 jäsentä ja toimikausi on kolme vuotta. Hallituksen jäsenistä on kolme erovuorossa vuosittain.
Ensimmäisellä kerralla eroaa puolet arvan perusteella ja seuraavilla keroilla vuoron mukaan. Jos jäsen kesken kautensa estyy tehtävänsä hoitamisesta, valitsee yhdistyksen kokous hänen sijaisensa jäljellä olevaksi kaudeksi, mikäli katsoo sen tarpeelliseksi. Hallitus valitsee täysi-ikäisten jäsentensä keskuudesta varapuheenjohtajan sekä lisäksi sihteerin ja taloudenhoitajan, jotka voidaan valita myös hallituksen ulkopuolelta. hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen ollessa estynyt varapuheenjohtajan kutsusta kun he katsovat sen tarpeelliseksi tai kun puolet hallituksen jäsenistä kirjallisesti sitä heiltä vaatii.
Hallitus on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja tai hänen estyneenä olleessaan varapuheenjohtaja ja hänen lisäkseen puolet hallituksen jäsenistä on saapuvilla.
Hallituksen tehtävänä on erityisesti
1. toimia yhdistyksen ylimpänä toimeenpanevana ja valvovana elimenä niin, että yhdistyksen tarkoituksen ja tavoitteiden mukaiset toiminnat toteutetaan suunnitelmien mukaisesti,
2. olla vastuussa yhdistyksen toiminnasta lakien ja asetusten mukaisesti,
3. suunnitella ja toteuttaa toimintaa yhdistyksen tarkoituksen ja tavoitteiden mukaisesti,
4. vahvistaa tehtävänjaon keskuudessaan sekä valita tarvittavat valiokunnat ja työryhmät suorittamaan niille määrättyjä hallitukselle vastuullisia tehtäviä,
5. vastata yhdistyksen ulkopuolelle suuntautuvasta toiminnasta
6. vastata yhdistyksen kokousten asettamista velvotteista
7. pitää jäsenluetteola
8. pitää luetteloa hallituksen myöntämistä ja Kodokanin vahvistamista Dan-arvoista sekä myönnetyistä graduointioikeuksista,
9. valvoa, että judokat käyttävät sitä Kyu- ja Dan-arvoa ilmaisevaa tunnusmerkkiä joka henkilölle on myönnetty
10. pitää tarpeelliseksi katsomiaan yhteyksiä Kodokaniin ja muihin ulkomaisiin judoyhteisöihin vyövaatimusten pitämiseksi ajan tasalla sekä edelleen kehittämiseksi,
11. vastata graduoijien koulutuksesta,
12. toimia judoperinteiden tunnetuksitekemisen ja vaalimisen toteuttajana,
13. huolehtia yhdistyksen vuosi- ja tilikertomuksen laatimisesta
14. laatia ehdotukset yhdistyksen talousarvioksi ja toimintasuunnitelmaksi,
15. hoitaa yhdistyksen taloutta,
16. hoitaa yhdistyksen tiedotustoimintaa,
17. hyväksyä ja erottaa jäsenet
18. valita tarvittaessa sekä erottaa yhdistyksen palkatut toimihenkilöt ja sopia heidän eduistaan,
19. päättää kunnia- ja ansiomerkkien esittämisestä yhdistyksen jäsenille,
20. ryhtyä kaikkiin niihin toimenpiteisiin, joita yhdistyksen etu vaatii,
21. luovuttaa tilit tilintarkastajille tarkastettaviksi vähintään kolme viikkoa ennen yhdistyksen varsinaista kokousta.
15§
Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi.
16§
Yhdistyksen nimen kirjoittavat puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja jompikumpi yhdessä sihteerin tai jonkun muun hallituksen määräämän jäsenen tai toimihenkilön kanssa. Nimenkirjoittajien on oltava täysi-ikäisiä.
17§
Yhdistyksen kokous voi näiden sääntöjen ja yhdistyslain puitteissa perustaa rekisteröimättömiä alaosastoja kuten graduointi-. sääntö-, kurinpitolautakunta jne. ja valita näihin tarpeelliset johto- ja toimielimet.
18§
Näiden sääntöjen muuttamisesta päättää yhdistyksen kokous. Ollakseen pätevä on päätöksen saatava läsnä olevien äänioikeutettujen jäsenten kolmen neljäsosan ääntenenemmistön kannatus kahdessa perättäisessä vähintään yhden kuukauden välein pidetyssä kokouksessa.
19§
Jotta yhdistyksen purkamista koskeva päätös olisi pätevä, on se tehtävä yhdistyksen kokouksessa ja kokouksessa olevista läsnä olevista äänioikeutetuista jäsenistä on vähintään kolmen neljäsosan kannatettava sitä kahdessa perättäisessä vähintään yhden kuukauden väliajoin pidettävässä kokouksessa.
Kokouskutsussa on mainittava yhdistyksen purkamisesta.
20§
Jos yhdistys on päätetty purkaa, sen varat on luovutettava Suomen Judoliitolle käytettäväksi judoperinteiden kehittämiseen. Pesän selvitysmiehinä toimivat kokouksen valitsemat henkilöt. Yhdistyksen purkamisesta on ilmoitettava yhdistysrekisteriin.
21§
Sen lisäksi, mitä näissä säännöissä on määrätty, noudatetaan voimassaolevan yhdistyslain määräyksiä.