Palaute | Sivukartta | Tekstin koko:Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa | Tulostettava versio

Markus Pekkola TehoTiimin leiriviikonloppun vetäjänä 21-22.3.2009

23.3.2009

Mattorandorin pyörteissä
Mika tarkkana tuomarina. Jari antaa neuvoja reunalta
Makke seuraa randoreita
JudoShiain yleisöpääte, josta näkee mm. tulevat ottelut reaaliajassa

Kevään toinen TehoTiimin leiriviikonloppu leirikisoineen pidettiin Vantaalla Hakunilassa. Leirin päävetäjänä oli Suomen Judoliiton nuorisovalmentaja Markus Pekkola. Leiri päätettiin leirikisaan, jossa Tiimiläisille annettiin tuomarikurssi "lyhyen oppimäärän" mukaan ja TehoTiimiläiset tuomitsivat kisat aluetuomari Jari Hirven johdolla

Markus Pekkola saapui vetämään noin kolmelle kymmenelle TehoTiimiläisille mukavan leiriviikonlopun Hakunilaan 21-22.3.2009. Perinteiseen tapaan leiri sisälsi kolmet treenit. Kahdet lauantai-iltapäivällä ja yhdet sunnuntai-aamuna.

Makke keskittyi ihan perusasioihin: asentoon, liikkumiseen, liikuttamiseen, horjutukseen, ajoitukseen ja sunnuntai-aamuna esim. tai-otoshi ja siihen kombinoituna kouchi lähtivätkin jo osalta varsin mallikkaasti :)

Sunnuntain iltapäiväosuus olikin sitten leirikisaa. Kisat aloitettiin 14:30 ja viimeiset matsit oteltiin noin klo 16:00.

Paikalle saapui aluetuomari Jari Hirvi ja hänen ja minun opastuksessani annoimme TehoTiimiläisille lyhyen oppimäärän tuomarikurssista. Kaikki tuomitsivat ensin kulmissa ja lopulta koko tuomarikolmikko oli TehoTiimiläisiä. Näin saatiin myös tuomariaspekti mukavalla tavalla tutuksi tälle kilparyhmälle.

Uutta JudoShiain ja JudoTimerin versiota ajettiin taas sisään ja TehoTiimiläiset opettelivat myös toimitsijan tehtäviä sekä pistetaulujen takana että kuuluttajina. Tämä porukka oppi tietotekniikan käytön nopeasti ja homma sujuu kuin tanssi :))

Mukava monipuolinen leiri joka saa jatkoa huhtikuussa 2009 yhden päivän leirin muodossa. Lisätietoja TehoTiimistä ja sen toiminnasta löydät www.es-judo.net/tehotiimi

TehoTiimin leirikisan tulokset ja kaaviot löytyvät painamalla tästä ja tulospalvelu tuotettiin JudoShiai ohjelmistolla

Erkki Jokikokko
http://www.es-judo.net
http://www.judoliitto.fi