TehoTiimi kerää joukkuetta kovaan kansainväliseen kisaan Hollannissa. Kisat pidetään 9 tatamilla ja maksimikilpailijamäärä on 1400. Kovatasoista väkeä tulee joka puolelta Eurooppaa ja ympäri maailmaa.
TehoTiimi kerää joukkuetta Skandinaavian suurimpaan kevätkisaan, joka pidetään Lundissa Etelä-Ruotsissa helatorstaina. Kisa on kovaa Skandinaavista tasoa höystettynä tuulahduksilla Brittein saarilta, Saksasta, Hollannista, Puolasta... Sarjat A- B- ja C-junnuille ja halukkaille kolmen päivän leiri kisan päätyttyä.
TehoTiimi kerää joukkuetta Pietariin Lenkai-turnaukseen. Loistava sopivan tasoinen kova kansainvälinen kisa johon Dmitri Efimov järjestää hyvän reissun.
Pojille luvassa mahtavan kokoiset sarjat. Tytöt pieni kysymysmerkki.
Etelä-Suomen alue kerää TehoTiimijoukkuetta kisaan.
Perinteinen Tuzla Cup järjestetään taas Berliinissä, tänä vuonna kaksi viikkoa ennen juhannusta 9.6.2012, jolloin otellaan U14 ja U17 ikäluokat. Kilpailukutsu päivitetään tähän myöhemmin. Tiedot kisasta, painoluokista, ikäluokista jne. löytyvät sivun alaosasta.
KESÄN KUUMIN judoleiri järjestetään jälleen Päijät-Hämeessä Artjärven Vuorenmäenalueella, jossa perinteisenä ja ainutlaatuisena ominaisuutena on ulkoilma harjoitukset tatamilla sään salliessa, tekninen randori, sekä perinteinen Kahjot Judokat rata uusin kujein… viime vuoden leirillä yli 250 judokaa 40 eri seurasta ja viidestä erimaasta. Siis kaikki judokat mukaan seurasta riippumatta !
Leiri on tarkoitettu kaiken ikäisille aloittelija judokasta - huippukilpailijaan, kolme eritasoista ryhmää, sekä ensiesittelyssä Suomessa - tekninen randori! Leiri on tarkoitettu siis kaikille ikäryhmille junnusta vaariin, myös perheen judottomat perheenjäsenet on hyvin huomioitu eri urheilutapahtumilla ja mahdollisuuksilla!!!
Kata SM-kilpailut 2012 käydään Lohjalla sunnuntai 15.04.2012, Suomen Dan-Kollegio järjestää yhdessä Lohjan Urheilijoiden Judon kanssa kilpailut. Kilpailupaikkana toimii uusittu liikuntahalli Tennari, tarkempi kutsu dan-kollegion sivulla. Tervetuloa
TehoTiimiläisten vanhemmat ! Nyt on taas aika syventää tietoja lasten ja nuorten urheiluun liittyvissä kysymyksissa! Tule päivittämään tietojasi juuri SINULLE räätälöidyllä koulutuksella jonka Sinulle tarjoaa Suomen Judoliiton Etelä-Suomen alueen TehoTiimi yhdessä Judoliiton kanssa !
Kouluttajina: Mikko Tuominen , Samu Laitinen, Pasi Oinas ja Mika Salsoila
Katakoulutus soveltuu kaiken tasoisille judokoille! Muistakin katoista voi kysyä, jos joku kohta mietityttää.
Vuoden 2012 ensimmäinen oranssi- ja vihreävöisten Junnu-Cup järjestetään Järvenpäässä liikuntakeskus Piirosen tiloissa, os. Lukionkatu 3. Punnitus klo 12.00-12.30 ja kisaamaan päästään kun tatameita vapautuu; noin klo 13.00
Vuoden 2012 ensimmäinen valko- ja keltavöisten Junnu-Cup järjestetään Järvenpäässä liikuntakeskus Piirosen tiloissa, os. Lukionkatu 3. Nuorimmat puntariin klo 8.30-9.30. Kisat alkavat noin klo 10.00. Vähän vanhemmat puntariin klo 12:00-12.30 ja kisaamaan he pääsevät kun tatameita vapautuu, noin klo 13:00